Kreikkalaisen mytologian taruolennot.

Kreikkalaisessa mytologiassa on monia tarinoita erilaisista taruolennoista ja siitä miten ne syntyivät, joistain näistä myyteistä on olemassa arkgeologisia todisteita.

Aloitetaan omasta mielestäni aika mielenkiintoisella ja pelottavalla tarinalla. Tämä myytti kertoo minotauros hirviöstä, jolla oli miehen ruumis ja härän pää.

Minotauros

Minotauros (kr. Μινώταυρος) oli kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvä taruolento, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi härkä.

Kreetan kuningattaren Pasifaen ja valkoisen härän ristisiitoksena syntynyt hirviö teljettiin kuningas Minoksen käskystä suureen labyrinttiin, johon sille vietiin joka yhdeksäs vuosi joukko ateenalaisia uhreja ravinnoksi.

Lopulta Ateenan tuleva kuningas Theseus surmasi hirviön ja teki lopun Kreetan sortotöistä Ateenassa.

Vanha kreikkalainen taru Minotauroksesta ja Theseuksesta saattaa olla vertauskuvallinen kertomus siitä kuinka Ateena vapautui Kreetan pronssikautisen minolaisen kulttuurin vallan alta. Minotauros on kreikkaa ja tarkoittaa ”Minoksen härkää”.

Minotauroksen tarun erilaiset versiot

Minotauroksen tarusta on olemassa useita erilaisia versioita. Sen kertoo muiden muassa Apollodoros Ateenalainen, jonka versio tarinasta on peräisin 100-luvulta eaa.

Taru Minotauroksesta ja Theseuksesta on kuitenkin paljon tätä vanhempi ja sen osia voidaan jäljittää aina 500-luvun lopulle eaa.

Sen juuret ulottuvat peräti 4 000 vuoden päähän, aikaan jolloin Kreeta hallitsi koko manner-Kreikkaa.

Perinteisesti taru kerrotaan suurin piirtein näin.

Tarun alku: Zeus ja Europa

Kreikan ylijumalan Zeuksen kerrotaan monissa taruissa hankkineen jälkeläisiä kuolevaisten naisten kanssa. Erään tarun mukaan hän näki kerran meren rannalla kävelevän neidon, nimeltä Europa ja muutti itsensä valkeaksi häräksi päästäkseen naisen lähelle.

Häränhahmoinen Zeus houkutteli neidon nousemaan selkäänsä ja vei tämän mukanaan veteen. Ylijumala ui meren yli Kreetan saarelle ja saattoi Europan raskaaksi. Tämä synnytti kolme poikaa, jotka saivat nimikseen Minos, Rhadamanthys ja Sarpedon.
Kreetan kuningas Asterion otti Europan vaimokseen ja kasvatti tämän lapset omina poikinaan.

Minoksesta tuli Kreetan kruununperijä ja kuninkaaksi tultuaan hän otti vaimokseen Pasifae-nimisen naisen.

Minos alkoi voimansa tunnossa vakuuttaa muille ihmisille, että jopa jumalat olivat valmiita täyttämään hänen toivomuksensa. Niinpä hän tämän todistaakseen rakensi meren rannalle alttarin ja rukoili merenjumala Poseidonilta, että merestä nousisi härkä, jonka hän voisi näille uhrata.

Tämä toteuttikin Minoksen toiveen ja merestä nousi hohtavan valkoinen härkä hänen uhrattavakseen. Jumalainen eläin oli kuitenkin niin lumoavan kaunis, ettei Minos kyennyt surmaamaan sitä.

Niinpä hän antoi käskyn säästää jumalten lähettämä härkä ja otti sen tilalle toisen härän omasta laumastaan. Jumalat kuitenkin huomasivat petoksen ja päättivät rangaista petollista kuningasta.

Jumalten kosto ja Minotauroksen syntymä

Kostaakseen Minoksen röyhkeyden, rakkauden jumalatar Afrodite antoi tämän vaimon Pasifaen rakastua jumalten lähettämään härkään.

Pasifae kauhistui luonnottomista tunteistaan eläintä kohtaan ja paljasti kauhean salaisuutensa Minoksen hovin rakentajamestarille Daidalokselle. Seppä rakensi Pasifaelle puusta onton lehmän, jonka sisään tämän oli mahdollista piiloutua halutessaan viettää salassa aikaa rakastamansa härän kanssa.

Lopulta jumalten lähettämän valkoisen härän ja Pasifaen suhteesta syntyi kammottava epämuodostunut hirviö, sekasikiö, jolla oli ihmisen ruumis mutta hirviömäinen ja irvokas härän pää.

Labyrintin vanki

Kuningas Minos järkyttyi suuresti vaimonsa teosta ja päätyi neuvottomana turvautumaan oraakkelin apuun. Näkijä neuvoi Kreetan kuningasta piilottamaan häpeänsä taitavuuteen ja niinpä Minos antoikin palveluksessaan olevalle Daidalokselle käskyn rakentaa labyrintti, josta hirviö ei voisi koskaan löytää ulos ja jossa kukaan ei voisi eksymättä kulkea.

Kun Daidalos oli saanut suuren urakkansa valmiiksi, Minotaurokseksi nimitetty hirviö sijoitettiin sokkeloisen vankilansa keskustaan. Kreetan merentakaisen naapurin, Ateenan kuningas Aigeus oli aikoinaan aiheuttanut Minoksen pojan kuoleman Ateenaa vastaan käydyssä taistelussa ja kostoksi tästä Kreetan kuningas antoi käskyn, jonka mukaan Ateenan oli joka yhdeksäs vuosi luovutettava seitsemän nuorta miestä ja seitsemän nuorta neitsyttä uhrattavaksi labyrinttiin teljetylle Minotaurokselle.

Joskus uhraus kerrotaan suoritetun joka toisen uudenkuun aikaan. Ateenalaiset suostuivat tämän hirvittävän veron maksuun välttääkseen aseellisen yhteenoton voimakkaan Kreetan kanssa.

Uhrattavat ateenalaiset tuotiin Kreetaan laivoilla, missä heille järjestettiin juhlallinen vastaanotto ja kestit. Seuraavana aamuna heidät kuitenkin vietiin hirviön sokkeloiseen vankilaan.

Sinne he ennen pitkää eksyivät ja joutuivat yksitellen pedon syömiksi. Kaksi kertaa ateenalaiset ehtivät maksaa tätä hirveää veroa, kunnes kolmannen uhrilastin joukossa saapui Kreetan kuningas Aigeuksen ottopoika, jonka todellinen isä oli itse merenjumala Poseidon. Tämän nuorukaisen nimi oli Theseus.

Theseus ja Minotauros

Theseus oli itse lupautunut mukaan toisten uhrattavien joukkoon ja aikoi surmata labyrintin pedon vapauttaakseen ateenalaiset siitä sorron ikeestä, jossa Minoksen Kreeta näitä piti. Minoksen tytär ja Minotauroksen sisarpuoli Ariadne rakastui Theseukseen ja tarjosi tälle apuaan sillä ehdolla, että saisi tulla Ateenaan hänen morsiamenaan.

Theseuksen suostuttua Ariadne ojensi tälle Daidaloksen antaman lankakerän ja neuvoi sitomaan sen toisen pään labyrintin suulle ja käyttämään sitä kuljetun reitin merkitsemiseen. Kun Theseus purkaisi lankakerää sitä mukaa kun labyrintissä liikkuisi, hän ei eksyisi vaan voisi aina löytää takaisin suuaukolle.

Heti seuraavana päivänä uhrattavat suljettiin pimeään labyrinttiin ja Theseus noudatti Ariadnen neuvoa. Hän neuvoi muita uhrattavia pysymään labyrintin portin lähettyvillä ja lähti itse etsimään petoa.

Theseus purki silkkilankaa kerästä aina siihen asti kun saapui nukkuvan Minotauroksen luo. Joissakin tarun versioissa hänen kerrotaan surmanneen pedon paljain käsin, joskus taas miekalla.
Joka tapauksessa hirviön ja ateenalaisten sankarin välillä käytiin kiivas taistelu, (tarun yhdessä versiossa Theseus heitti Minotauruksen suuhun kolme rasvapalloa, ja peto nukahti) jonka päätteeksi Theseuksen onnistui tappaa peto ja lopettaa Kreetan sortotyö Ateenassa.

Tähän krekkalaiseen ruukkuun on kuvattu Theseuksen ja Minotauroksen taistelu.

Tarun totuuspohja

Monet ovat pohtineet voisiko tunnettuu taruun kätkeytyä viittauksia todellisesta historiasta.

Kreeta, hirviön koti

Apollodoros sijoitti kertomuksensa Kreetan saarelle Kreikan eteläpuolelle. Tämä seikka on askarruttanut tarun tutkijoita. Vuonna 1900 Sir Arthur Evans aloitti arkeologiset kaivaukset Kreetan Knossoksessa ja löysi sieltä aiemmin tuntemattoman kulttuurin rauniot. Evans nimesi löytämänsä kulttuurin minolaiseksi kulttuuriksi Minotauroksen tarusta tutun kuningas Minoksen mukaan. Hän sai selville, että sen huippukausi sijoittui vuosien 1650 eaa. ja 1420 eaa. välille.

Knossoksen palatsi. Minotauroksen tarun tapahtumapaikka.

Minolainen kulttuuri

Minolaisesta kulttuurista löytyy selkeitä yhtymäkohtia Minotauroksen taruun.

Knossoksen muinaisen palatsin raunioista on löytynyt paljon viitteitä siitä, että härät olivat keskeisessä asemassa minolaisten kulttuurissa.

Knossoksen palatsin seinät oli koristeltu valtavilla kalkkikivestä veistetyillä härän sarvilla ja sieltä on löytynyt joukko taitavasti härän pään muotoisiksi veistettyjä juoma-astioita, rhytoneja.

Näiden esineiden lisäksi härkien merkittävästä roolista muinaisten kreetalaisten kulttuurissa kielii Knossoksen palatsin tunnettu fresko, joka kuvaa mahdollisesti uskonnollista rituaalia, jossa nuoret akrobaatit heittelevät voltteja härän selän yli.

Härkä on minolaisessa taiteessa ja ikonografiassa muutenkin erittäin paljon käytetty hahmo. Pidetäänkin mahdollisena, että juuri minolaisen kulttuurin härät ovat antaneet sysäyksen kreikkalaisen tarun härkähirviön synnylle.

Myös palatsin arkkitehtuurista löytyy yhtymäkohtia taruun. Rakennus koostui sadoista huoneista ja levittäytyi massiivisuudessaan yli 20 000 neliömetrin alueelle. Sen pohjapiirros muistuttaa hyvin paljon suuren sisäpihan ympärillä levittäytyvää sokkeloista labyrinttia, minkä vuoksi se on jo pitkään yhdistetty Minotauroksen vankilaan.

Knossoksen palatsin sokkelot ovat saattaneet synnyttää tarinan labyrintistä.

Knossoksen palatsin kuuluisin fresko kertoo härkien tärkeästä asemasta minolaisessa kulttuurissa.

Historiaa rivien välissä

Minotauroksen tarinan syntyaika sijoittuu noin 4 000 vuoden taakse aikaan, jolloin Kreeta hallitsi suurta aluetta manner-Kreikasta Ateena mukaan lukien.

Ateenalaisten maksama uhri saattaa kuvata sitä alistettua asemaa, jossa ateenalaiset mahdollisesti olivat minolaisen kulttuurin hallitessa aluetta.

Ateenalaisia raateleva Minotauros voi kuvata härkien palvontaan nojaavaa minolaista kulttuuria ja tarun labyrintti saattaa olla syntynyt pronssikautisen Knossoksen palatsin sokkeloiden pohjalta.

Kertomus Minotauroksesta ja Theseuksesta olisi kuvaus kreikkalaisen kulttuurin nousuun minolaisen kulttuurin vallan alta.

Knossoksesta on löydetty kreetalaisten vuoden 500 eaa. tienoilla ja hieman sen jälkeen lyömiä rahoja, joista huomaa, että taru labyrintin hirviöstä eli myös saaren asukkaiden keskuudessa kauan minolaisen kulttuurin kuihtumisen jälkeen. Näihin kolikoihin on lyöty toiselle puolelle kuva Minotauroksesta ja toiselle puolelle labyrinttia kuvaava sokkelo

Ei tämä sentään tähän lopu vaan valitaan seuraa kreikan mytologian taruolento. Nyt jatkamme tarinaa Gorgoista. Aloitetaan siis tämäkin tarina piennellä johdannolla sisältäen hieman historiaakin.

Gorgo (Medusa)

Medusa (muinaiskreikaksi Μέδουσα) oli kreikkalaisessa tarustossa hirviömäinen naispuolinen olento gorgo, joka pystyi katseellaan muuttamaan ihmisen kiveksi. Hänen sisarensa olivat Euryale ja Stheino.

Mulkosilmäinen, vihreänahkainen naarashirviö, jonka kieli roikkuu suusta ja pää on täynnä sihiseviä käärmeitä - gorgo saa kirjaimellisesti jähmettymään kauhusta.

Gorgot vihasivat ihmisiä, jotka muistuttavat gorgoja kohtalostaan. Tarina kertoo, että ne kuljeskelevat kaukaisilla seuduilla metallikynsillään kävellen ja tappavat tunkeilijat pelkän katseensa pahuudella.

Medusan tarina

Gorgot eivät syntyneet hirviöiksi vaan ihmisiksi. He olivat kolme kaunista sisarusta nimeltään Stheino, Medusa ja Euryale. Yksi näistä sisaruksista nimeltä Medusa loukkasi Athene-jumalatarta viettelemällä merenjumala Poseidonin makaamaan kanssaan yhdessä Athenen temppeleistä. Koska merenjumala Poseidonin olivat vietelleet Medusan kultaiset hiukset, alkoi Athene hautoa hirvittävää kostoa.

Athenen raivokas kosto

Raivostunut Athene muutti Medusan pään jokaisen hiuksen sihiseväksi käärmeeksi. Vapiseva tyttöparka katseli keltaisin verestävin silmin, miten hänen ihonsa muuttui vihreäsuomuiseksi ja sormiin ilmestyivät terävät pronssikynnet. Medusan selkään kasvoivat piikkiset siivet, alaleuka piteni kammottavasti, kieli paisui ja pursui ulos suusta ja valtavat keltaiset hampaat tunkivat esiin ikenistä.

Medusa on ainoa kuolevainen gorgo. Medusa-nimi merkitsee "viekasta". Eräissä myytin muunnoksissa vain Medusa muuttaa ihmisiä katseellaan kiveksi, mutta useimmissa versioissa myös sisaret pystyvät samaan.

Medusan siskojen kohtalo

Medusan sisaret Stheino ja Euryale joutuivat syyttöminä jakamaan tämän rangaistuksen. Ne ovat molemmat kuolemattomia ja eräissä versioissa hieman vähemmän kauheita kuin Medusa. Stheino merkitsee "mahtavaa" ja Euryale "laajalti kulkevaa".

Perseus ja Medusa

Kelvoton kuningas Polydektes lähetti Perseuksen noutamaan Medusan päätä toivoen, että tämä kuolee yrityksessä. Athene kuitenkin antoi Perseukselle kiillotetun kilven ja neuvoi katsomaan gorgoa vain peilikuvan kautta.

Sonnustautuneena siivekkäisiin sandaaleihin ja näkymättömäksi tekevään kypärään Perseus astui gorgojen luolaan taikalaukku mukanaan. Hän löysi hirveät sisaret unessa ja kilpeään peilinä käyttäen iski miekalla Medusan kauheaan päähän. Hirviö ei lyötänyt näkymätöntä vihollistaan. Sisarusten kirkuessa neuvottomina Perseus irrotti pään.

 

Tappava Irtopää

Perseuksen laukkuun joutunut Medusan pää ei ollut menettänyt kauheaa tehoaan. Siitä oli Perseukselle pian hyötyä. Lentäessään taikasandaaleillaan hän näki kauniin neidon, Andromedanm kahlittuna kallioon ja valtavan merikäärmeen valmistautuvan syömään neidon. Perseus vilautti pedolle Gorgon päätä ja käärme muuttui heti kiveksi.

Matkansa myöhemmässä vaiheessa Perseus näytti päätä Atlas-jättiläiselle, joka kannatteli taivaan pilareita. Ja Atlaskin muuttui kiveksi. Näin kerrotaan syntyneen Pohjois-Afrikan Atlas-vuoriston. Lopuksi paha kuningas Polydektes hoveineen koki saman kohtalon.

Paha, pahaa vastaan

Muinaiset kreikkalaiset uskoivat, että gorgoneion eli kuva gorgon päästä pelotti pois pahaa. Symboli kaiverrettiin temppeleihin ja kaupunkien muureihin niitä suojaamaan  ja sitä käytettiin myös amulettina. Gotgoneionin avulla peloteltiin myös ihmisiä ja soturit saattoivat kaiverruttaa sen kilpiinsä.

Siinä oli Gorgon kauhea tarina. Seuraavaksi siirrytään Kreikan myologian yhteen merihirviöön nimeltä Skylla.

Skylla

Messinansalmi Italian ja Sisilian välissä tarjosi merenkulkijoille vain huonoja vaihtoehtoja. Skylla-pedon monine kitoineen tai kaikkinielevän Kharybdis-pyörteen.

Skyllan tarina

Skyllan kohtalo oli surullinen. Viaton kaunotar, joka kylpi mielellään muiden merenneitojen kanssa, muutettiin hirviöksi silkasta pahantahtoisesta mustasukkaisuudesta.

Joidenkin mukaan Skylla oli ihminen, toisten mielestä merenneito. Tavallisin tarun muunnelma kertoo hänen vanhempiensa olleen meren väkeä. Äiti oli merenneito Kraitas ja isä muinainen merenjumala Forkys. Oli hänen alkuperänsä mikä tahansa niin Skylla oli epäilemättä ihanan kaunis ja koska hän mielellään polskutteli rannan kalliolammikoissa, miespuoliset merenjumalat kiinnittivät häneen huomionsa.

Mustankipeää raivoa

Joko itse merenjumala Glaukos tai itse Poseidon rakastui häneen. Eräässä vesiossa Poseidonin mustasukkainen vaimo pyysi kostoapua velhotar Kirkeltä.

Toisessa taas Glaukos pyysi Kirkeltä lemmenjuomaa Skyllan taivuttamiseksi. Ja velhotar, jonka lähentelyt Glaukos oli torjunut, keittikin hirmuisen myrkyn. Kaikki tarunkertojat laittavat muodonmuutoksen syyn Kirken noituuden tiliin.



Osaksi miehen ja osaksi kalan muotoinen Glaukos ajaa kosiskelullaan Skyllan pakoon.

Skyllan kova kohtalo

Heti kun Skylla asettui kylpemään Kirken myrkyttämään veteen, tapahtui kauhea muodonmuutos. Hänen vyötärönsä paisui ja siitä putkahti esiin koiran päiden muodostama rengas. Hänen jalkansa kasvoivat yhteen ja muodostivat käärmeen hännän ja samalla kun kaula venyi hirviömäisen pitkäksi, Skyllan ääni tukahtui oudoksi koiranpennun haukkumista muistuttavaksi.

Skyllasta oli tullut kammottava hirviö, joka kaiken lisäksi oli juuttunut pysyvästi kiinni vedenalaiseen luolaan vastapäätä vaarallista Kharybdis-pyörrettä. Skyllan oli hengissä pysyäkseen napattava ruokansa salmesta.

Sen ruokahalu oli kasvanut valtavaksi ja vaikka delfiinit, merikalat tyydyttivät siitä osan, sen täytyi nälkäänsä siepata myös merimiehiä laivoilta.

Skylla ja Herakles

Sadat merenkulkijat menehtyivät Skyllan kitoihin, kunnes Herakles purjehti Geryoneen härkien kanssa Messinansalmesta. Vaikka Skylla tunsi Herakleen maineen, se ei voinut vastustaa naudanlihan houkutusta, vaan sieppasi yhden häristä. Herakleen nuija heilahti jälleen kerran ja hirviö kaatui kuolleena veteen. Mutta Skyllan jumalallinen isä herätti tyttärensä henkiin ja se jatkoi merimiesten vainoamista salmessaan.

Skylla ja Odysseus

Harva merenkulkija selvitti vaurioitta Skyllan ja Kharybdis-pyörteen. Ei edes Odysseus palatessaan Troijasta, vaikka sankariin rakstunut Kirke-velho olikin varustanut hänet hyvillä neuvoilla.

Kirken neuvon mukaan Odysseus ohjaa laivansa läheltä mannerta Messinansalmessa, jotta voimakas Kharybdis ei upottaisi koko laivaa miehistöineen. Mutta heti laivan päästyä tästä vaarasta Skylla hyökkää luolastaan ja vaatii veronsa. Odysseus on voimaton, kun Skylla ojentaa päänsä ja vie joukon hänen parhaita merimiehiään. Hän käskee muita vain soutamaan kovemmin avunhuudoista huolimatta.

Onnea tuovia kuvia

Merenkulkijat ovat aina olleet taikauskoista väkeä. Aluksia on koristettu onnea tuovilla kuvilla pahan karkottamiseksi. Silmän kuvan on uskottu opastavan turvaan meren vaaroista. Keulakuvien sekä eläinten että kuninkaallisten, on uskottu auttavan samaan.

Se oli tarina Skyllasta ja Kharydis-pyörteestä. Seuraavaksi siirrytään kreikkalaisessa mytologiassa manalan portinvartijaan hurjaan Kerberos koiraan.

 Kerberos

Muinaisen Kreikan taruston mukaan tämä kauhea kolmipäinen koira vartioi Manalan portteja. Sen kammottavat leuat ja alituinen haukku ja ulina vapisuttavat portille tulevia vainajia.

Kolmipäinen jättiläiskoira Kerberos on kauhun ruumiillistuma. Manalan vahtikoirana se estää elävien sisääntulon ja vainajien poispääsyn. Sen nimi symboloi niin kuoleman pelottavuutta kuin lopullisuuttakin.

Hornanhurtta

Kerberos on kuolemankoiran perikuva, niin hurja peto, että sitä on aina pidettävä kahlittuna Manalan portteihin. Sen korviahuumaava ulina kaikuu loputtomasti Manalan luolissa ja sen suusta valuu myrkyllistä kuolaa. Sen pelkän hengityksen iljettävät huurut riittävät tyrmäämään tavallisen ihmisen.

Sielujen lähestyessä porttia Kerberos heittäytyy kahleensa varaan ja paljastaa kauheat hampaansa. Vain säädyllisesti haudatut vainajat saavat kulkea sen ohitse ja tämä kolmipäinen hirvitys jää kauheaksi muistutukseksi siitä, että Manalan porteista kuljetaan vain sisään, ei enää koskaan takaisin elävien asuinsijoille.

Kerberos ja Herakles

Kerberos kohtasi voittajansa Herakles-sankarissa. Pelkurimainen kuningas Eurystheus teetti Herakleella kaksitoista urotyötä, joista viimeinen ja vaikein oli noutaa Kerberos Manalasta. Muinaisista kreikkalaisista se kuulosti samalta kuin vaatimus rajumyrskyn tyynnyttämisestä eli täysin mahdottomalta.

Herakles saapui Manalaan Hermes-jumalan seurassa, joka suostuikin auttamaan häntä. Hermes vaivutti koiran uneen ja Herakles pääsi sen ohitse Manalan jumalan Haadeksen puheille. Haades lupasi lopulta Kerberoksen Herakleelle, mutta vain sillä ehdolla, että tämä saisi sen vangituksi paljain käsin.

Herakles heittäytyi Kerberoksen kimppuun ja aikansa painittuaan sai kätensä sen niskan ympärille. Vaikka koiran käärmepäinen häntä pieksi julmasti Heraklesta, hän ei antanut periksi, vaan väkevän pedon oli antauduttava.

Sitten Herakles raahasi Kerberoksen maan pinnalle ja Mykenen kaupunkiin kuninkaansa käskyn mukaan. Kaupungin asukkaat eivät kuitenkaan kestäneet katsoa petoa, ja kuningas itse piiloutui tynnyriin välttyäkseen kohtaamasta sitä.

Herakles oli hetken ymmällään ja päätti sitten palauttaa hirviön omalle paikalleen Manalan portinvartijaksi.

Kerberos ja Sankarit

Vaikka tavalliset kuolevaiset vain vapisivat Manalankoiran kolmen katseen ristitulessa, saattoi rohkea tarusankari voittaa Kerberoksen. Vain Herakleella riitti siihen voimaa, muut käyttivät viekkautta.

Soittoniekka Orfeus, joka haki Manalasta vaimoaan Eurydikeä, tuuditti hurtan uneen lyyransoitolla. Muutamat muut antoivat Kerberokselle unirohtoa hunajakakuissa - alati nälkäinen peto söi kaiken tarjotun ruuan.
 

Vainajan matka

Useimmissa kulttuureissa on ajateltu, että kuoleman jälkeen sielua odottaa raskas matka. Olipa määränpää sitten ikuinen ilo tai murhe, muinaiset kreikkalaiset uskoivat jokaisen vainajan joutuvan kohtaamaan hirmuisen Kerberoksen.

Matka Manalaan

Hermes-jumala opasti vainajat Styks-virran rantaan. Siitä ei päässyt yli muuten kuin maksamalla Kharonille, synkälle lautturille. Rahattomien (siis hautaamattomien) sielut jäivät harhailemaan ikuisesti mustan joen usvaisille rannoille.

Manalan puoleisella rannalla vainajat ohittivat Kerberoksen, jonka tehtävä oli päästää heidät sisään, muttei enää koskaan ulos.

Manalan porttien sisällä hyville sieluille annettiin palkinnoksi pääsy Elysionin ihanille niityille, kun taas pahoja sieluja rangaistiin Tartaruksen loputtomilla tuskilla.




Siinä oli vähän juttua Kerberoksesta. Sitten seuraavaksi kreikan mytologian täysi mysteeri Sfinksi.

Sfinksi 

Tämä kreikan taruston julma hirviö haastoi ohikulkijat ratkaisemaan visaista arvoitusta ja söi heidät, jos sai väärän vastauksen. Kammottava olento, jolla oli naisen pää, kotkan siivet, naarasleijonan ruumis ja käärme häntänä.

Muinaiset kreikkalaiset lainasivat Egyptin mytologiasta viisaan ja jalon sfinksin ja tekivät siitä kavalan ja vertajanoavan hirviön, joka kylvi kauhua ja kuolemaa viattomien Theban kansalaisten joukossa.

Esikuvana Egyptin taruston hyvänsuopa olento.

Terrorisoi Kreikan Theban asukkaita läheisellä vuorenhuipulla asustellessaan.

Kivinen kantamuoto

Vanhin sfinksi tunnetaan Egyptistä, jonka tarustossa se on mahtava, mutta hyväntahtoinen olento.
Se saattoi olla mies- tai naispuolinen ja vartioi usein hautoja. Kuuluisin sfinksipatsas on Gizan suuri sfinksi, joka on 74 metriä pitkä ja 20 metriä korkea. Se kaiverrettiin kallioon noin vuonna 2500 eKr, joten se on maailman vanhin säilynyt veistos. Sen pää esittänee farao Khafrea, joka rakennutti yhden Gizan kolmesta suurpyramidista.

Kauhea kyselijä

Kreikkalaisen tarun mukaan Sfinksin äiti oli käärmenainen Ekhidna ja isä kaksipäinen koira Orthos. Hera-jumalatar vihasi Theban kuningasta Laiosta ja lähetti siksi sfinksin piinaamaan thebalaisia. Tämä alkoikin autioittaa valtakuntaa tappamalla ja syömällä sen asukkaita.

Se kieltäytyi lähtemästä, ellei joku ratkaisisi sen arvoitusta: "Mikä kulkee aamulla neljällä, päivällä kahdella ja illalla kolmella jalalla, ja mitä enemmän on jalkoja sitä heikompi se on?"

Moni koetti ratkaista sitä, mutta ei onnistunut, vaan joutui sfiksin ruuaksi. Nälkä uhkasi valtakuntaa. Sen kuninkaaksi tuli Kreon, Laioksen lanko. Hän lupasi valtakunnan ja sisarensa Iokastan puolisoksi miehelle, joka pelastaisi Theban sfinksiltä.

 

Oidibus kehiin

Kun Kreon oli tarjonnut valtakuntansa ja sisarensa miehelle, joka vapauttaisi Theban sfinksin kauhusta, ilmoittautui tehtävään älykäs ja rohkea nuori mies Oidipus.

Hän nousi heti Fiklon-vuorelle ja tuli sfinksin luolalle vaatien tätä esittämään arvoituksen. Sfinksi totteli odottaen saavansa kelpo aterian.

Hänen täydelliseksi yllätyksekseen Oidipus vastasi vakaalla äänellä ja oikein: "ihminen". Raivon vallassa sfinksi heittäytyi alas vuorelta laaksoon ja sai surmansa.

Theba oli vapaa kirouksesta, Oidipus kruunattiin kuninkaaksi ja Iokasteesta tuli hänen kuningattarensa.

Arvoituksen selitys

Arvoituksen selitys on seuraava: Ihminen kulkee nelinkontin vauvana (elämän aamussa), kävelee kahdella jalalla parhaan ikänsä (päivän) ja turvautuu keppiin (kolmas jalka) vanhuudessa (ilta). Hän on heikoimmillaan vauvana, toiseksi heikoin vanhuksena, joten mitä enemmän jalkoja, sitä vähemmän voimaa.

 

Monet yritykset

 

Valtaa, kultaa ja ihana neito oli luvassa sille miehelle, joka kykenisi ratkaisemaan arvoituksen ja päästämään kreikkalaisen Theban asukkaat sen kirouksesta. Epäonnistujaa taas odotti kauhea kita.

Sfinksi istuu korkealla Fikion-vuorella ja vartioi ainoaa polkua. Se ei päästä ketään ohi, ellei saa oikeaa vastausta arvoitukseensa.

Tämän pulmakysymyksen sille ovat opettaneet itse muusat, taiteiden jumalattaret, ja sfinksi on varma, ettei kukaan kuolevainen pysty siihen vastaamaan.

Monet rohkeat miehet ovat yrittäneet, mutta heidän luunsa vaalenevat sfinksin luolaa ympäröivillä kallioilla.

Nyt saapuu jälleen yksi sankarikokelas. Ääni vavisten hän lausuu "Kerro arvoituksesi, oi mahtava sfinksi." Tämä tuijottaa miestä jäätävästi, nuolee huuliaan  ja laulaa hunajaisella äänellä: "Mikä kulkee aamulla neljällä, päivällä kahdella ja illalla kolmella jalalla, ja mitä enemmän sillä on jalkoja, sitä heikompi se on.?"

Pelosta täristen mies ehdottaa heinäsirkkaa. "VÄÄRIN!!!!" kirkuu sfinksi , syösyy miehen kimppuun ja repii hänen kurkkunsa auki.

 

 

Ragnarök - Maailmanlopun taistelu.

Ragnarök tarkoittaa etymologian mukaa "Jumalten tuhoa" tai "Jumalten kohtaloa". Se oli skandinaavisen mytologian suurin taistelu mikä merkitsi maailmanloppua.

Ragnarök on skandinaavisen mytologian mukaan maailmanlopun taistelu, jossa maailma ja lähes kaikki sen elolliset olennot tuhoutuvat. Sana ragnarök merkitsee yleisimmin hyväksytyn etymologian mukaan ”jumalten tuhoa” tai "jumalten kohtaloa", mutta muitakin käännöksiä on esitetty.

Edda-eepoksen mukaan ragnarök tapahtuu seuraavalla tavalla:

Kolme ankaraa talvea

Mytologian mukaan ragnarökiä edeltää kolme ankaraa talvea, joita kutsutaan nimellä Fimbulvetr, ’talvien talvi’. Talvien välillä ei ole kesiä lainkaan, ja yleinen moraali rappeutuu.

Fimbulvetrin jälkeen kolme kukkoa herättää jumalat, jättiläiset, ihmiset ja muut olennot viimeiseen taisteluun. Punainen Fjalar-kukko herättää jättiläiset, kultainen Gullinkambi herättää jumalat ja einherjarit, ruosteenpunainen kukko kutsuu kuolleet taistoon Helin valtakunnassa.



 Jörmungandr-käärme, Hel-jumalatar ja Fenrir-susi

Viimeinen taistelu

Ragnarökin viimeisen taistelun alkaessa Heimdall-jumala näkee muita jumalia vastaan kapinoivan Loki-jumalan armeijan saapumisen ja puhaltaa torveensa. Silloin kaikki jumalat ja einherjar valmistautuvat taisteluun. Loki saapuu kuolleiden kynsistä rakennetulla laivalla tuhoamaan maailman, apunaan vainajien armeija, jättiläiset ja monia hirviöitä, kuten Midgardin jättiläiskäärme Jörmungandr ja Fenris-susi.




Maailmanlopun taistelu, edessä Thor taistelee Midgårdin jättikäärmettä vastaan ja taka-alalla Odin taistelee Fenrir-sutta vastaan.

Kaikki olennot kokoontuvat Vigridin valtavalle taistelukentälle. Taistelun tiimellyksessä jumalat ja hirviöt saavat surmansa. Thor surmaa Midgardin jättiläiskäärmeen, mutta kuolee itse yhdeksän askelen jälkeen käärmeen myrkkyyn. Fenris-susi nielaisee Odinin, jumalten päällikön.

Odinin poika Vidar repii suden kappaleiksi. Tyr-jumala kuolee surmatessaan paholaiskoira Garmin. Heimdall ja Loki surmaavat toisensa.

Tulijättiläinen Surtur sytyttää maailman liekkeihin palavalla miekallaan. Aurinko muuttuu mustaksi, tähdet putoavat alas taivaalta ja maa vajoaa kiehuvaan mereen. Lähes kaikki jumalat, jättiläiset, kääpiöt, ihmiset ja muut olennot tuhoutuvat.



Thor surmaa Midgårdin  Jörmungandr-käärmeen ja kuolee itse yhdeksän askeleen jälkeen käärmeen myrkkyyn.

 

Maailma syntyy uudelleen

Maailmanlopun jälkeen maailma syntyy uudelleen. Lifista ja Lifthrasirista, kahdesta ainoasta henkiin jääneestä ihmisestä, alkaa uusi ihmiskunta. Myös muutamat jumalat säilyvät hengissä, kuten Odinin veli Vili, Odinin poika Vidar, Lokin poika Vali ja Thorin pojat Modi ja Magdi. Uudessa maailmassa ei ole pahuutta ja ihmiset ja jumalat elävät ikuisuuksiin rauhassa ja sopusoinnussa.


Eräät tutkijat uskovat, että ajatus maailmanlopun jälkeisestä onnelasta on kristinuskon vaikutusta eikä kuulunut alkuperäiseen pessimistiseen ragnarök-myyttiin. Toisen teorian mukaan ragnarök-myytti itsessään on syntynyt kristillisen tuomiopäiväopin vaikutuksesta.

Norjalaisen Loki-jumalan muut jälkeläiset.

Sleipnir ei ollut Lokin ainoa jälkeläinen, vaan tämä meni naimisiin  Angrboda-jättiläisen kanssa, liitosta syntyivät kaksi poikaa ja tytär. Valtava ja käsittämättömän vahva Fenrir-susi, hirmuinen käärmeveli Jörmungandr ja myöhemmin kuolleiden kuningattareksi karkotettu Hel-jumalatar

 

Tässä siis tarinat kahdeksanjalkaisen hevosen Sleipnirin velipuolista ja siskopuolesta. Aloitetaan Fenrir-sudesta.

Fenrir-susi 

Hurjaluontoinen ja ahnas skandinavialainen tarususi kasvoi niin isoksi ja vahvaksi, ettei enää pysynyt kahleissa ja sai itse jumalat vapisemaan pelosta.

Fenrir kasvoi nopeasti syntymästään lähtien, kunnes Skandinavian mytologian jumalatkin eli aasat saivat pelätä.

Yksi kolmesta taikurijumala Lokin ja kauhean jättiläisnaisen Angrbodan yhteisestä hirviölapsesta.


Odin, skandinaavisten jumalten kuningas halusi kesyttää tämän hirviön, muttei onnistunut. Fenririn kasvava voima ja hirmuinen nälkä sai muut aasat (jumalat) pelkäämään, joten he päättivät panna sen kahleisiin.









Tyr työntää kätensä Fenririn suuhun.

Hirviöpesue 

Taikuri Loki oli jumalista oikukkain, ja kerrankin hän hylkäsi vaimonsa ja muutti yhteen pelottavan  jättiläisnaisen  Angrbodan kanssa. He saivat kolme lasta: Jörmungand-käärmeen, puoliksi kuolleen neitsyen Helan ja valtavan harmaan Fenrir-suden.


Saatuaan tietää, että sisaruksista olisi harmia, Odin karkotti Jörmungandin ja Helan. Mutta susien ystävänä hän antoi Fenririn aluksi liikkua vapaasti.
 

Pitelemätön peto  

Päivä päivältä, vuosien ajan Fenrir kasvoi koossa ja hurjuudessa, kunnes aasatkin alkoivat pelätä. Vain Tyr, sodan jumala rohkeni lähestyä sitä ja ruokkia sitä valtavilla lihanpaloilla.

Lopulta aasat takoivat raudasta kaksi raskasta kahletta. He haastoivat Fenririn koettelemaan voimiaan ja sitoivat sen molemmilla kahleilla.

Mutta kun ne oli suljettu, Fenrir vain puisteli mahtavia harteitaan ja kahleet katkesivat kevyesti.

 

Fenrir kahleissa.

Taikakahle

Epätoivoisessa tilanteessa viisas Odin pyysi kääpiöiltä apua. Heidät tunnettiin taikavoimistaan, ja monta päivää uurastaen he valmistivat hennon nauhan nimeltä Glepnir.

Kun aasat tulivat kolmatta kertaa sitomaan Fenririä, ovela susi haisteli nauhaa epäluuloisesti, ansaa peläten. Se kieltäytyi jyrkästi antamasta sitoa itseään, ellei Tyr työntänyt sen suuhun takuuksi.

Nyt aasat saattoivat kietoa Fenririn taikanauhaan, jonka voiman Fenrir huomasi itseään väkevämmäksi. Vihaisena se vaati vapauttaan takaisin, ja kun aasat eivät suostuneet, se puri Tyrin kättä.

Odin työnsi miekan Fenririn leukojen väliin tehden sen vaarattomaksi - aina maailmanloppuun asti.




Tyr sitomassa Fenririn taikakahleilla.

Siinä siis ensimmäisen velipuolen tarina ja nyt siirrytään Hel-jumalattaren tarinaan.

Hel-Jumalatar

Hel (Hell ja Hella) on Skandinaavinen mytologiassa alamaailman eli Helheimin jumalatar. Hän on Lokin ja jättiläinen Angrboðan nuorin lapsi sekä Fenris-suden ja käärme Jörmungandrin sisar. Hel on vastuussa kulkutaudeista, sairauksista ja katastrofeista.

Hel kuvataan hyvin kummallisena ja kauhistuttavana hirviönä. Puolet hänen kasvoistaan ovat kauniit katsoa, kuten hänen isänsä Lokin kasvot, kun taas toinen puoli on ruma ja muodoton kuten hänen äidillään. Lantioilta ylöspäin hänen ihonsa on vaaleanpunainen ja elossa, mutta lantiosta alaspäin se on kuollut ja mätänevä. Joissakin yhteyksissä hänet kuvataan puoliksi valkoisena, kuten lumi ja puoliksi mustana, kuten yö.

Kristinuskon levitessä Skandinaviaan kristinuskon tuonpuoleinen alamaailma nimettiin Helin mukaan pohjoismaisissa kielissä (esimerkiksi ruots. helvete, norj. helviti ja suom. helvetti).




Hel-jumalatar, jonka toinen puoli oli kaunis ja toinen eloton kuin ruumis.

Helin karkotus Manalaan

Kun Odin sai tietää, että Lokilla on lapsia, hän karkotti heidät syrjäisiin paikkoihin. Helin Odin syöksi manalaan ja antoi hänelle tehtäväksi huolehtia kaikista vainajista, jotka olivat kuolleet tauteihin tai vanhuuteen. Helheimin alapuolella sijaitsi Niflheim. Hänestä alettiin käyttää nimitystä kuolleiden kuningatar

Helin Sali

Hel rakensi Helheimiin Eljudnir-salinsa, jossa hänellä on mies- ja naispalvelija, Ganglat ja Gonglot, joiden nimet tarkoittavat tervaista.

Palvelijat ovat niin hitaita, että kukaan ei pysty kertomaan liikkuvatko he vai eivät. Helin pöydällä on hänen lautasensa, jota kutsutaan Näläksi ja lautasen vieressä on veitsi, jota kutsutaan Nälänhädäksi.

Eljudnir-salissa sijaitsee Helin vuode, jota kutsutaan Sairasvuoteeksi ja hänen roikkuvia sänkykoristeitaan kutsutaan ’Kajastavaksi Onnettomuudeksi’.




Hel-jumalatar ja helvetinkoira Garm.

Balder ja Nanna Helin Salissa

Kun Balder ja hänen vaimonsa Nanna kuolivat, he joutuivat Helin saliin. Yhdeksän päivää myöhemmin Balderin veli Hermod ratsasti Sleipnir-hevosella Helheimiin ja vietti yön veljensä luona.

Seuraavana päivänä Hermod tapasi Helin ja ilmaisi tälle jumalien syvän surun, joka johtui Balderin kuolemasta. Hän pyysi Heliä päästämään Balderin takaisin elävien maailmaan.

Hel suostuikin tähän sillä ehdolla, että kaikki todella surisivat tätä kaikissa yhdeksässä maailmassa. Hermod palasi takaisin elävien maailmaan ja ilmoitti Jumalille sopimuksesta.

Jumalat saivatkin kaikki suremaan yhdeksässä maailmassa, paitsi Thokk-jätitärtä lukuun ottamatta, joka oli oikeasti valepukuinen Loki. Lokin toimien takia Balder joutuu pysymään Helheimissä Ragnarökiin asti.



Balderia esittävä patsas.

Helin viimeinen taistelu

Hel suorittaa viimeisen taistelunsa ’Jumalien Hämärässä’, kun hän tuo kuolleet ylös Helheimistä liittyäkseen isänsä ja toisten jättiläisten kanssa ragnarökin viimeiseen taisteluun. Toisin kuin Helin veljien Fenris-suden ja Jörmungandr-käärmeen tapauksessa, ei tiedetä, kuinka Hel kohtaa tuhonsa Vigrid-kentällä.


Siinä oli taru kuolleiden kuningattaresta Hellistä. Sitten viimeisenä, mutta ei kuitenkaan vähäisimpänä on viimeisen veljen Jörmungandr-käärmeen vuoro.

Jörmungandr-käärme

Maailmankäärme on skandinaavisessa mytologiassa jättimäinen käärme tai merikäärme, joka kiertää maailmaa, joka uhkaa niellä maailman tai joka on olennainen osa maailman rakennetta. Skandinaavisen mytologian maailmankäärme on Jörmungandr. Maailmankäärmeitä tunnetaan muiltakin kansoilta. Kanaanilaisen mytologian maailmankäärme on Leviatan. Maailmankäärmeitä muistuttavat alkujättiläiset.



Jörmungandr-käärme, Fenrir-susi ja Hel-jumalatar

Nimen alkuperä

 

Nimen Jörmungandr alkuosa viittaa matoon tai käärmeeseen, ”gandr”-loppuosa taas tautia aiheuttavaan noidannuoleen. Näin ollen alun perin saattaa olla kyse toisenlaiseen uskomukseen liittyvästä olennosta.

Maailmankäärme-Jörmungandr

Midgårdin jättiläiskäärme Jörmungandr tai Jormund Elver on merikäärme, joka ympäröi Midgårdia (”keskipihaa”, ”keskimaata”) eli ihmisten asuttamaa maailmaa. Se on niin pitkä, että voi kiertää Midgardin, ja tarttua vielä omaan häntäänsä. Jörmungandr oli Lokin ja Angrboða-jättiläisen lapsi.


Jumalien kaapattua Lokin ja Angrboðan, Odin heitti Jörmungandrin veteen joka ympäröi Midgårdia. Siellä se makasi ja sen kasvuvauhti oli tavattoman nopea. Lopulta Jörmungandr kasvoi niin suureksi, että kykeni syömään suuria valaita ja pystyi kääriytymään maailman ympäri ja puremaan häntäänsä.


Jörmungandr oli aina pahalla tuulella ja aiheuttikin monenlaisia luonnononnettomuuksia. Hirviön suustaan päästämät myrkkyhuurut pystyivät tappamaan nopeasti minkä tahansa kuolevaisen ja se pystyi myös sylkemään suurista myrkkyhampaistaan tappavaa myrkkyä.

 

Jörmungandrin ja Thorin kohtaamiset

Thor ja Jörmungandr kohtasivat kolme kertaa, joista ensimmäinen tapahtui kun Thor, Loki ja kaksi ihmispalvelijaa matkustivat Jotunheimiin, jättiläisten maahan, ja Utgardin mahtavaan saliin. Siellä salin mestarijättiläinen, Útgarða-Loki laittoi matkalaiset suuriin testeihin, joista yhdessä Thorin piti nostaa isännän kissa ilmaan. Thor kykeni nostamaan vain kissan jalan irti maasta ennen kuin joutui myöntämään tappionsa. Myöhemmin matkalaisille paljastui, että kyse oli vain maagisesta tempusta, ja että kissa oli todellisuudessa Jörmungandr, Midgårdin Käärme.



Thor ja Jörmungandr kohtasivat toisen kerran kun Thor ja Tyr matkustivat Hymir-jättiläisen saliin saadakseen suuren padan (noidankattilan) jumalien oluen valmistukseen. Hymir ja Thor menivät kalastamaan sen jälkeen kun Thor oli tappanut Hymirin palkintohärän käyttääkseen sen päätä syöttinä. Hymir ei aluksi tiennyt, mitä Thor yritti hänen häränpäällään pyydystää.

Hän heitti häränpäisen syöttinsä veteen jossa Jörmungandr puraisi sitä. Thor veti mahtavan käärmeen ylös vedestä, jolloin se kohottautui ylös korkeuksiin veneen kohdalla, jota Hymir ja Thor käyttivät. Thor tarttui Mjölner -vasaraansa ja heitti sillä Jörmungandria, mutta Hymir katkaisi siiman koska pelkäsi Maailmankäärmettä, ja Jörmungandr painui takaisin pohjaan ennen kuin vasara osui siihen.


Kolmas ja viimeinen kerta kun Thor ja Jörmungandr kohtaavat on ragnarökin aikaan, Jumalien Tuhossa. Jörmungandr liittyy isänsä Lokin, veljensä Fenris Suden, siskonsa Helin ja tämän kuolleiden armeijan joukkoon. Thorin ja Jörmungandrin viimeisessä taistelussa Thor heittää vasarallaan Jörmungandria murskaten tämän pään ja surmaten siten Jörmungandrin. Mutta ennen kuin Maailmankäärme kuolee, se ehtii ruiskuttaa myrkkyä Thorin päälle ja jo yhdeksän taka-askeleen jälkeen Thor kuolee.



Thor ja Jörmungandr-käärme.



Norjalainen taruhevonen

Norjalainen taruhevonen Sleipnir oli isäntänsä Odin-jumalan suuresti rakastama hurja ratsu, joka keräsi taistelussa kaatuneiden sielut ja kuljetti ne Valhallaan, sankareiden iäiseen ilopaikkaan.

 

Sleipnir kahdeksanjalkainen hevonen

Kahdeksan taianomaista jalkaa tekivät Sleipniristä kaikkein nopeimman hevosen, joka  saattoi laukata ilmassa yli maiden ja merien.

Sleipnir oli Odinin, skandinaavisen ylijumalan mahtava ori, jonka kotitalli oli Aasgaardissa ylisessä maailmassa. Se laukkasi tuulta nopeammin ja ylitti kaikki esteet.

Outo perimä

 

Sleipnirin isä oli Svadilfari, valtava musta ori, joka kuului eräälle jättiläiselle. Tämä tarjoutui rakentamaan yhdessä kesässä linnan suojaamaan Aasgaardia, skandinaavisten jumalten taloa, jos saisi palkkioksi auringon ja kuun sekä Freija-jumalattaren puolisokseen. Jumalat pitivät tarjousta suureellisuudessaan mahdottomana ja suostuivat siihen pilan päiten.

 Svadilfari osoittautui kuitenkin valtavan vahvaksi tehden kahden hevosen työt ja jättiläisen yritys alkoi näyttää onnistuvan.

Svadilfari ja Loki hevosen hahmossa.

Sleipnirin isä Svadilfari, valtava musta ori.

 

Loki

Jumalat huolestuivat ja pyysivät joukostaan Lokia, suurta taikuria ja temppuilijaa hidastamaan työtä. Loki muutautui kauniiksi harmaaksi tammaksi ja vietteli Svadilfarin pois isäntänsä luota. Tämä siitti taikatammalle varsan, ihmeellisen Sleipnirin, joka peri isänsä voimat.

 

Sleipnirin vanhemmat Svadilfari ja Loki.

 

Sleipnir kahdeksanjalkainen taruhevonen, Svadilfarin ja Lokin jälkeläinen.

 

Suku on pahin

 

Sleipnir ei ollut Lokin ainoa jälkeläinen. Eräässä vaiheessa tämä silmänkääntäjä kyllästyi jumalten seurassa elämiseen ja otti vaimokseen jättiläisen.

 

Avioliitosta syntyi kaksi poikaa ja tytär, mutta toisin kuin Sleipnir nämä lapset olivat pahoja olentoja. Fenrir oli valtava ja käsittämättömän vahva susi, hirmuinen käärmeveli Jörmungandr taas jatkoi kasvuaan, kunnes se kiersi koko Maan ympäri.

 

Sisar Hel oli kaunis toiselta kyljeltään, mutta eloton kuin ruumis toiselta. Sleipnir tapasi sisarpuolensa Manalassa, jonne Odin oli tämän karkottanut kuolleiden kuningattareksi.

 

Fenrir tapaa ja tappaa Sleipnirin ja tämän yhdessä Odinin kanssa Ragnarökissä, maailmanlopun taistelussa.

 

Sleipnirin matka manalaan 

 

 Kun sokea pimeyden jumala tappaa Balderin, auringonjumalan, valo häviää ja pahuuden voimat uhkaavat maailmankaikkeutta. Hermod Nopea satuloi tällöin Sleipnirin vaaralliselle matkalle Manalaan Balderin pelastamiseksi.

 

Yhdeksän vuorokautta Hermod ja Sleipnir laukkaavat maata, taivasta ja merta myöten Manalan porteille, joita vartioi raivokas vahtikoira Garm.

 

Rohkea Sleipnir loikkaa sen yli ja jatkaa syvälle hornaan ohi tulirotkojen ja piinattujen sielujen. Vielä syvemmällä he ohittavat lauman sylkeviä käärmeitä ja Nidhogg lohikäärmeen, joka imee maan päällä väärin tehneiden verta.

 

Lopulta sankariratsukko tavoittaa Manalan kauhean Hel-jumalattaren. Hän asettaa ehdon ja lupaa vapauttaa Balderin vain, jos kaikki olennot maan päällä vuodattavat yhden kyyneleen tämän puolesta.

 

Kaikki itkevätkin, mutta eivät Balderin vaan yksinäisen jättiläisnaisen puolesta. Niimpä Balder ei pääse vapaaksi vaan pysyy kahleissa maailman loppuun asti.

 

Ihmissuden myytit ja kansantarinat.

Ihmissusi on myyttien mysteeri, myös elokuvissa, sarjakuvissa ja kauhukirjallisuudessa esiintyvä olento. Ihmisistä jotka kykenivät muuttumaan susiksi tai sudenkaltaisiksi olennoiksi. Mistä nämä myytit ja tarinat saivat alkunsa?

Se selviää kun tutkitaan erilaisia ihmissusiin liittyviä myyttejä, kansantaruja ja vähän historiaakin.

Ihmissusi

Ihmissusi on myyteissä ja kansantaruissa esiintyvä peto: ihminen, joka kykenee muuttumaan sudeksi tai sudenkaltaiseksi olennoksi. Ihmissusi, tai muuksi petoeläimeksi muuttuva ihminen, on esiintynyt myyteissä ja taruissa läpi historian ja ympäri maailmaa.

Ihmissusimyytit eroavat usein toisistaan. Useissa myyteissä ihmissusi on päiväsaikaan ihminen, mutta muuttuu keskiyöllä täysikuun vaikutuksesta sudeksi. Joissakin tarinoissa ihminen kykenee muuttumaan sudeksi milloin itse haluaa.

Kenties tunnetuin tapa muuttua ihmissudeksi tapahtuu toisen ihmissuden pureman kautta, mutta joissakin myyteissä ihmissudeksi saatetaan muuttua esimerkiksi kirouksen seurauksena.
Tunnetuin tapa tappaa ihmissusi on ampua sitä hopealuodilla.

Ihmissusi on paljon käytetty aihe kauhun alan populaarikulttuurissa, esimerkiksi sarjakuvissa, televisiosarjoissa ja elokuvissa.

Ihmissuden historia

Ensimmäiset merkinnät ihmissusista on löydetty antiikin kreikkalaisen historioitsijan Herodotoksen teoksista. Herodotos kirjoitti eräässä historianteoksessaan skyyttien uskovan neuri-naapurikansansa muuttuvan kerran vuodessa susiksi.

Myöhemmät historioitsijat ovat epäilleet ihmissusitarinan juontuvan pohjoisessa asuneiden neurien käyttämistä turkisvaatteista, jotka olivat antiikin kreikkalaisista omituisia. Roomalaisen kirjailijan Petronius Arbiterin kirjoittamassa romaanissa Satyriconissa ensimmäiseltä vuosisadalta kerrotaan tarina ihmissudesta.

Kuuluisimpia historiallisia ihmissusia ovat olleet Jean Grenier ja Peter Stubbe. Nämä väitetyt ihmissudet on yleensä todettu mielenvikaisiksi.

Esimerkiksi lykantropia on mielenterveydellinen häiriö, jota sairastava henkilö kokee joko olevansa eläin tai olevansa muuttumassa eläimeksi, esimerkiksi sudeksi.

Sairastava henkilö ei todellisuudessa muutu eläimeksi, mutta saattaa käyttäytyä sen eläimen tavoin, joksi uskoo olevansa muuttumassa tai muuttunut. Sairaus on harvinainen eikä sen syitä vielä ymmärretä hyvin. Sairaudella on saattanut olla vaikutusta ihmissusimyytin syntymiseen.

Ihmisusi myytit ja Ihmissuden tuntomerkit

Siitä, miten ihmissudeksi voi muuttua, on monia myyttejä. Yksi tunnetuimmista tavoista muuttua ihmissudeksi on joutua sellaisen puremaksi tai raapimaksi. Joissakin myyteissä ihmissudeksi saatetaan muuttua esimerkiksi jonkin jumalan tai noidan kostoksi langettaman kirouksen takia.

Ihmissudeksi saattaa muuttua myös tehtyään sopimuksen paholaisen kanssa.
Ihmissusi saattaa susimuodossaan olla aivan oikean suden näköinen tai pelkkä sudenkaltainen olento, joka esimerkiksi kävelee kahdella jalalla ja osaa puhua.

Ihmismuodossaan ihmissusilla on useita tuntomerkkejä, jotka vaihtelevat myytistä toiseen. Esimerkiksi joissakin myyteissä ihmissuden tunnistaan siitä, että sillä on ihmismuodossaan hyvin tuuheat kulmakarvat, karvaiset kämmenet, erityinen selkärangan mutka ja harvinaisen pitkä etusormi Se saattaa myös kammota hopeaesineitä. Jouluaattona syntyneiden lapsien on joskus ajateltu muuttuvan ihmissusiksi.

Kertomuksien mukaan sudenhahmoisen ihmissuden voi muuttaa takaisin ihmiseksi kutsumalla sitä ristimänimellä tai tarjoamalla sille ruokaa.

Järeämpiä aseita kaivattaessa ihmissuden voi tappaa hopealuodilla tai muilla hopeasta tehdyillä esineillä. Hopealuoti on yksi tunnetuimmista tavoista tappaa ihmissusi.

Kuollut ihmissusi muuttuu yleensä takaisin ihmiseksi, mutta joidenkin tarinoiden mukaan se muuttuu kuollessaan vampyyriksi. Joissakin kertomuksissa ihmissusi lakkaa tietyn ajan kuluttua, esimerkiksi kirouksen rauettua, olemasta ihmissusi.