Myytit ja mystiset taruolennot

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Muumiointi muinaisessa Egyptissä.

Muumiointi muinaisessa Egyptissä käsittelee vuosina 3150 eaa. - 639 jaa. kukoistaneessa Egyptissä harjoitettuja tapoja muumioida vainajat, miten vainajat valmisteltiin viimeiselle matkalle?

Muumio on muumioinnin tai muumioitumisen seurauksena mätänemiseltä säästynyt ruumis. Muumiointia on tavattu monien eri kansojen keskuudessa.

Egyptiläisiin hallitsijahautoihin lastattiin paljon arvoesineitä muumion toimeentulon varmistamiseksi. Hautoihin kirjoitettiin kirouksia säikyttämään ryöstäjiä. Muumio itse niiden toteuttajana on uusi keksintö.

Ruumiin palsamointi

Egyptin hallitsijoiden ja monien kansalaistenkin ruumiit palsamoitiin eli käsiteltiin muumioiksi. Seremoniassa oli läsnä sakaalinaamiota kantava pappi, joka edusti sakaalipäistä Anubista, kuolleiden jumalaa.

Palsamoijat olivat ammattimiehiä, joiden taito kulki suullisena ja salaisena tietona mestarilta oppipojalle. Aluksi ruumiiseen tehtiin aukko, josta poistettiin kaikki sisäelimet sydäntä lukuun ottamatta. Ne talletettiin ruukkuihin.

Sitten aivot poistettiin koukulla sierainten kautta. Ruumis kuivattiin lipeäliuksessa ja täytettiin sitten sahanpurulla, pihkalla ja pellavalla.

Lopuksi ruumis sidottiin pellavaliinan kaistaleilla ja peitettiin kaavulla, ennen kuin se laitettiin puiseen arkkuun ja tämä vielä kiviarkkuun, joka kannettiin hautakammioon.

Muumio British Museumissa.

Muumioinnin historia

Muumiointia harjoitettiin muinaisessa Egyptissä jo vanhan valtakunnan aikana. Tällöin muumiot olivat vainajia, jotka oli ensin taivutettu sikiöasentoon, sitten kiedottu useisiin kerroksiin kääriliinoja ja lopuksi asetettu tarkoitusta varten valmistettuihin arkkuihin. Tältä ajalta tunnetaan esimerkiksi vuoden 3000 eaa. tienoilla hallineen faarao Djerin muumio, joka oli muumioitu osittain varhaisella Egyptissä käytetyllä muumiointitekniikalla.

Varhaisimpien muumioiden käärinliinat kyllästettiin pihkalla ja vainajan kasvoille saatettiin asettaa ohut kipsikerros. Lisäksi joidenkin muumioiden kasvoille levitettiin vihreää maalia uudelleensyntymisen vertauskuvana. Käytetyn tekniikan seurauksena varhaisista muumioista jäi usein jäljelle ainoastaan luuranko, sillä varhaiset muumiointitekniikat eivät pysäyttäneet mätänemistä.

Ruumiiden hajoaminen huomioitiin ylhäisön keskuudessa, jossa uskottiin kuolemanjälkeisen elämän edellytyksenä olevan ruumiin täydellinen säilyminen. Tämän vuoksi ruumiita käsittelevät henkilöt kehittelivät uusia menetelmiä, joiden ansiosta ruumis voitaisiin säilöä paremmin.

Mätänemisen hidastamiseksi otettiin käyttöön tapa poistaa vainajalta pehmeät sisäelimet, mikä hidasti hajoamisprosessia ja kuivatti ruumiin ontelot. Uusi muumiointitapa saikin pian suosiota Egyptin ylhäisön keskuudessa. Vainajan ja kangassuikaleiden väliin pantiin usein symbolisia esineitä. Tärkein niistä oli sittiäisen muotoinen symboli, joka laitettiin vainajan sydämen päälle.

Egyptiläisen Faaraon Ramses II:n muumioitu pää.

Muumiointia harjoitettiin monessa muussakin kulttuurissa egyptiläisen lisäksi. Esim inkan intiaanikansan tiedettiin muumioineen kuolleet jo paljon ennen Egyptiläisten kulttuurin syntyä. Ympäristöolosuhteiden takia ruumis voi muumioitua myös itsestään.

Kuuluisimmat muumiot ovat peräisin muinaisesta Egyptistä, missä vainajat oli tapana palsamoida ikuisen elämän takaamiseksi.

Egyptiläiset muumiot

Muinaiset egyptiläiset uskoivat, että vainaja jatkoi elämäänsä tuonpuoleisessa. Tämän varmistamiseksi he palsamoivat kuolleiden ihmisten ruumiit huolellisesti, jotta ne säilyisivät ehjinä mahdollisimman pitkään. Ruumiin säilyminen hajoamattomana varmisti vainajalle ikuisen elämän. Vainajilta poistettiin kaikki muut sisäruumiin osat paitsi sydän.

Muut sisäelimet käärittiin pellavaan ja laitettiin ruukkuun muumion vierelle. Muumion aivot poistettiin nenän kautta. Kuninkaalliseen sukuun kuuluneet muumioitiin ja vietiin hautakammioihin. Köyhät taas muumioitiin ja vietiin perheelleen.
Egyptissä on palsamoitu myös kissoja, krokotiileja, paviaaneja, hevosia ja jopa kotkia.
Egyptiläiset kehittyivät palsamointitaidossa pitkälle ja saavuttivat taidokkuudessaan korkean tason.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Egyptin Hieroglyfit, symbolit ja Mayojen kulttuuri.

Egyptissä oli monenlaisia symboleita ja he kirjoittivat hieroglyfeillä, eli eräänlaisilla symboleilla, joista muodostui sanoja, myös mayat käyttivät hieroglyfikirjoitusta.

Ankh - Symboli

Ankh on elämää tarkoittava sana muinaisen Egyptin kielessä, ja sitä tarkoittava hieroglyfi muistutti ristiä, jonka ylin sakara oli silmukan muotoinen. Tästä syystä Egyptin kristitty väestö, koptit, omaksuikin ankh-symbolia muistuttavan koptilaisen ristin myöhemmin oman uskonsa tunnukseksi. Symboli tunnetaan myös nimillä silmukkaristi (lat. crux ansata) tai egyptiläinen risti.

Elämää tarkoittava hieroglyfimerkki ankh esitti mahdollisesti sandaalin hihnaa, sillä sanat 'sandaali' ja 'elämä' ääntyivät samalla tavalla egyptin kielessä. Egyptiläisessä hautataiteessa ankh-symbolia kuvattiin usein elämään (etenkin kuolemanjälkeiseen elämään) liittyvissä yhteyksissä, esimerkiksi seinämaalauksissa, joissa manalan jumala Anubis ojensi vainajalle Ankhin avaimeksi tuonpuoleiseen elämään.

Egyptissä valmistettiin myös ankh-symbolia esittäviä amuletteja. Ankh tunnetaan myös matkaajan suojelusamulettina ja se on myös liitetty hedelmällisyyteen. Vain jumalat saavat kantaa Ankhia sillä se on Niilin avain, ikuisen elämän avain.

Erään suositun teorian mukaan lenkki esittää naista tai naisen sukupuolielintä, pystysuora viiva miestä tai miehen sukupuolielintä. Vaakasuora linja edustaisi lapsia. Vaikka turistioppaat Egyptissä suosivatkin tätä teoriaa, yksikään akateeminen tutkimus ei tue tätä käsitystä.

Ristiä on kuvattu myös seisovan ihmisen symboliksi, jolloin lenkki kuvastaa päätä, suora torsoa ja yhteenliitettyjä jalkoja, ja vaakasuora linja sivulle levitettyjä käsiä. Länsimaisessa esoteriassa ristiä on sovitettu myös ihmisen kasvoille siten, että suora symboloi nenänvartta, vaakasuora kulmakarvojen päälle vedettyä linjaa ja lenkki otsalla sijaitsevaksi oletetettua kolmatta silmää. Näillä tulkinnoilla ei vaikuta olevan akateemisen tutkimuksen tukea.

Ankh-kuviota sanotaan myös auringon jumalan symboliksi.

Hieroglyfit

Hieroglyfit ovat muinaisessa Egyptissä käytetty kirjoitusjärjestelmä, jolla kirjoitettiin egyptin kieltä. Sitä pidetään yhtenä maailman vanhimpana kirjoitusjärjestelmänä. Myös Meksikon alueella asuneiden mayojen kirjoitusta kutsutaan hieroglyfeiksi.

Mitä Hieroglyfit ovat?

Hieroglyfit ovat sekoitus kuva-, tavu- ja äännemerkkejä. Kirjoitusmerkeistä osa on tunnistettavissa joksikin konkreettiseksi esineeksi, kun taas osan alkuperä on hämärän peitossa. Johtuen Egyptin sivilisaation pitkäkestoisuudesta, hieroglyfijärjestelmäkin koki käyttöaikanaan monia muutoksia. Konservatiivisina ihmisinä egyptiläiset eivät missään vaiheessa kuitenkaan luopuneet kuvamerkeistä ja siirtyneet puhtaaseen äännekirjoitukseen, vaikka jokaiselle egyptin kielen konsonantillekin oli olemassa oma merkkinsä.

Champollion laski, että erilaisia hieroglyfimerkkejä on olemassa 864. Nykyään varhaisten hieroglyfien määrän arvellaan olleen noin 1000. Noin vuoden 2000 eaa. tienoilla merkkien määrä kuitenkin väheni alle kahdeksaansataan. Myöhäisempinä kausina merkkien määrä alkoi taas lisääntyä aina useisiin tuhansiin. Yleisimmin käytettyjä merkkejä on kuitenkin vain noin 500.

Hieroglyfejä ei voi opetella kuten moderneja aakkosia. Merkkien jaotteluun käytetään aivan erityistä menetelmää. Vuonna 1927 englantilainen egyptologi Sir Alan Gardiner julkaisi kirjan "Egyptian Grammar. Being an Introduction to the Study of Hieroglyphs". Tämä teos on yksi tärkeimmistä hieroglyfejä käsittelevistä teoksista. Gardiner esittelee siinä tavan luokitella hieroglyfit. Tätä Gardinerin luokitusta käytetään hieroglyfien luokitteluun vielä tänäkin päivänä.
Gardinerin luokituksessa hieroglyfit jaotellaan ryhmiin sen perusteella mitä niissä olevat merkit esittävät.

Esimerkiksi osio D sisältää ihmisen ruumiinosia.

Osiossa olevat merkit on lisäksi numeroitu.

Esimerkiksi merkki D2

kuvaa ihmisen kasvoja. Vastaavasti merkki D18

kuvaa korvaa. Osa merkeistä on kuitenkin huomattavasti abstraktimpia, kuten esimerkiksi N23

,joka esittää kastelukanavaa.

Erikoisemmat merkit on onnistuttu selvittämään huolellisen hieroglyfien tutkimuksen ja hyvän muinaisegyptiläisen elämäntavan tuntemuksen avulla. Gardinerin luokitus estää sekaannuksien syntymisen eri merkkien välillä, sillä jotkut merkeistä ovat lähes identtisiä. Gardinerin luokitusta käytetään ympäri maailmaa.

Rosettan kivi, täynnä Hieroglyfi merkkejä.

Siinä olivat egyptiläiset symbolit ja hieroglyfit. Tutkitaampa seuraavaksi vähän Maya intioiden historiaa ja heidän hieroglyfi kirjoitustaan.

Mayojen Historia

Mayat loivat Väli-Amerikkaan noin 1000 eaa. – 300 jaa. kestäneen korkeakulttuurin, joka vaikutti voimakkaasti useisiin heitä seuranneisiin kulttuureihin, mm. tolteekkeihin. Mayat ovat asuneet nykyisen Meksikon Chiapasin ja Guatemalan Jukatanin niemimaalla 1000-luvulta eaa. lähtien. Mayojen varhaisista vaiheista tiedetään vain vähän, ei osata sanoa syntyikö mayojen sivistys olmeekeilta saaduista vaikutteista.

Mayojen kulttuurin kehitys jaetaan kolmeen vaiheeseen: esiklassiseen, klassiseen ja jälkiklassiseen kauteen. Esiklassinen kausi kesti noin vuoteen 300 jaa., ja tällä kaudella rakennettiin jo ensimmäiset monumentaaliset temppelirakennukset. Mayat kehittivät tuolloin myös tähtitieteen ja ajanlaskun korkealle tasolle sekä loivat kuvakirjoituksen. Esiklassisen ajan tärkein keskus oli Uaxactúnin kaupunki.

Mayakulttuuri klassinen kausi ajoittuu 300–900. Tällä ajalla mayat rakensivat yli neljäkymmentä kaupunkia, joissa oli suuria rakennuksia. Kaikki kaupungit olivat itsenäisiä kaupunkivaltioita, eivätkä ne yhtenäisestä kulttuuristaan huolimatta muodostaneet pysyvää valtioliittoa. Klassisen kauden tunnetuin keskus oli Tikal. Useimmat klassiset maya kaupungit tuhoutuivat jo 800-luvulla. Syitä ovat saattaneet olla kuivuus, alituiset sisällissodat, maaperän köyhtyminen tai kulkutaudeista johtunut väestön romahdus.

Mayat alkoivat 900-luvulla rakentaa uusia kaupunkeja Jukatanin niemimaan pohjoisosiin. Tällöin ja jo aiemminkin näkyi Putunin mayojen leviäminen ja Puuc-tyyli.

Keskeiseen asemaan kohosi itzá-heimo, jonka pääkaupunki Chichén Itzá oli jälkiklassisen kauden huomattavin keskus. Muita merkittäviä kaupunkeja olivat Uxmal ja Mayapán. Nämä kaupungit olivat pitkään liitossa keskenään, mutta alkoivat myöhemmin kamppailla toisiaan vastaan, jolloin nouseva tolteekkien kulttuuri käytti epäsopua hyväkseen laajentaen valtaansa mayojen alueille.

Varhaiset metsästäjät, maanviljelijät ja mayojen saapuminen

Mayojen alueella on asuttu jo ainakin vuodesta 8000 eaa. Ensimmäiset asukkaat olivat suurriistan metsästäjiä, myöhemmin alkoi maanviljely. Varhaisia kyliä ilmestyi Tyynenmeren rannikolle joskus 1800 eaa., jolloin alkoi saviastioiden teko, joka osaltaan viittaa kiinteään asutukseen. Tämä käynnisti mayakulttuurin muotoutumisvaiheen. Suunnilleen samaan aikaan mayasivilsaation kanssa syntyi olmeekkien sivilisaatio.

On kiistelty siitä, synnyttikö olmeekkien sivistys mayojen sivistyksen.

Mayakulttuurin alku

Ihmisiä muutti ehkä Chiapasin vuorilta ja El Salvadorin yläjuoksulta mahdollisesti seurailemalla jokia Jukatanin niemimaan tyvessä sijaitsevaan sisämaahan, Pétenin alueelle, joka on kausisademetsää. Nakben asuinpaikka on tältä ajalta, 1400 eaa. Peténiin rakennettiin ensimmäiset kylät ja mayatemppelit noin 1000 eaa., ja alkoi niin sanottu keskiesiklassinen kausi. Näihin aikoihin olmeekkien sivilisaatio oli voimakas, ja levitti vaikutustaan laajalle alueelle.

Niinpä noin 1000–350 eaa. keskiesiklassisella kaudella väestö levittäytyi alangolle,alettiin rakentaa keskuksia joissa oli suuria terasseja ja temppeleitä. Tämä viittaa johtavan, määräävän luokan ilmestymiseen. Varhaiset monumentit olivat hautakumpuja. Nakbeen alettiin rakentaa suurta alustaa temppelirakennelmia varten noin 1200 eaa. mitä luultavimmin ennalta tehdyn suunnitelman mukaan. Noin 800–700 eaa. rakennettiin ensimmäinen suuri temppeli, ja noin vuodelta 800 eaa. on löydetty kiekkoja, jotka kertovat eliitistä.

Tältä kaudelta ovat myös El Mirador ja Cerros. N. 600 eaa. rakennettiin ensimmäiset mayojen suuret keskukset pääosin kolmiomaiseen, osin kalkkisten vuorten ympäröimään Miradorin laaksoon Peténin osavaltion pohjoisosiin Guatemalassa. Tätä aluetta pidetään mayakulttuurin kehtona. El Mirador perustettiin noin 650 eaa.

Mayojen historian kaudet

Kausi	Vuodet	Tyynenmeren rannikko+vuoret	Petenin alue	Jukatanin pohjoisosa
Esiklassinen, muodostava tai formatiivinen 2000 eaa. – 100 jaa.
varhais	2000–1000 eaa.	noin 1800 eaa. varhaisia kyliä, keramiikka, saviveistoksia	.	varhaisia kyliä Mani(?)
keski	1000–500 eaa.	olmeekkivaikutteita	Mayojen ensimmäiset temppelit noin 1000 eaa., kyliä, olmeekkivaikutteita, asutus leviää alangoille	olmeekkivaikutteita
myöhäis	500 eaa. – 150 jaa.	Monumentaalirakenteita, Izapa, hieroglyfit, valtioita	El Mirador, Uaxactun, Tikal, Cerros suuria stukkojulkisivuja, hautakammiot	varhaista monum.rakent, Dzibilchaltún, Chiche Itzá, Yaxuná
Klassinen, kukoistus, "vanha valtakunta" 250–900
proto	100–250	monet kaupungit suurimmillaan	kivipatsaita	.
varhais	250–550	Teotihuacanin vaikutus Kaminaljuy	Maya-alue koko alangolla,	hallitsijasukuihin perustuva hallinto, valtiot
myöhäis	550–800	Corzumalhuapa	väestö huipussaan	Väestö kasvaa, Putunin mayat
päättyminen	800–900	linnoituksia	kuivuuskausia, sotia, väestön lasku	Putunin mayat
Jälkiklassinen, maya-tolteekki 900 – noin 1524 r
proto	900–987	.	.	.
varhais	987–1194	.	.	Mayapanin liitto
keski	1194–1441	.	.	Mayapanin johtoasema
myöhäis	1441–1524	.	.	Kaupunkivaltioita, espanjalaisvalloitus
jälki	1524–1697	.	.

Mayat sitoivat uhrinsa.

Maya temppeli

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Slaavilaisen mytologian noita-akka.

Laihan ja kurjan näköisen Baba-jagan heiveröinen ulkomuoto pettää, hän on miyä vaarallisin noita - yliluonnollisen vahva ja läpeensä ilkeä ihmissyöjä.

Baba Jaga on slaavilaisen mytologian noita-akka. Puolaksi hänen nimensä on Baba Jaga, sloveniaksi Jaga baba, serbiaksi Баба рога (Baba roga), venäjäksi Бáба-Ягá, bulgariaksi Баба Яга ja ukrainaksi Баба Яґа. Sana baba merkitsee useimmissa slaavilaisissa kielissä vanhempaa tai naimisissa olevaa alempiin sosiaaliluokkiin kuuluvaa naishenkilöä eli akkaa.

Venäläisten ja muiden itäeurooppalaisten satujen pelottavimpia hahmoja, jonka käskyjä myrskytuulet ja villieläimet tottelevat.

Majailee metsän sydämmessä oudossa mökissä, joka seisoo ja liikkuu isoilla kananjaloilla. Sinne eksyvät ihmiset ovat Baba-jagan saalista, jotka hän paistaa isossa uunissa, syö suuhunsa ja käyttää luut rakennustarpeiksi ja koristeiksi.

Nuori Baba-jaga.

Kuka on Baba-jaga ja millaiseksi hänet kuvitellaan

Baba Jaga kuvataan usein metsässä eläväksi noidaksi tai syöjättäreksi, joka lentää huhmarella käyttäen survinta peräsimenä. Hän asuu hirsimökissä, joka seisoo kanan jaloilla ja voi siten liikkua ympäriinsä.

Puutarhaa ympäröivä aita on tehty ihmisen luista ja pääkalloista, ja ulko-oven avaimenreikä on terävähampainen suu. Joidenkin tarinoiden mukaan talo ei paljasta sisäänkäyntiään ennen kuin sille sanoo taikalauseen: "käänny selkä metsään, kasvot minuun päin."

Baba Jaga auttaa kilttejä ja puhdassydämisiä, mutta syö pahoja aikeita hautovat. Hänen sanotaan vartioivan elämän veden lähdettä.

Tarinan kananjalkaisesta mökistä on ounasteltu saaneen alkunsa Siperian metsästäjien ja suomalais-ugrilaisten heimojen tolpan päähän rakennetuista riista-aitoista, jotka suojelivat ruokatarpeita villieläimiltä.

Ihmissyöjätär

Sydänmaan syöjätär

Survimella huhmarettaan työntelevä Baba-jaga näyttää huvittavalta, mutta vanhoissa tarinoissa tämä syöjätär on todella pelottava pahan ruumiillistuma, jolla lapsia on säikytelty Venäjällä ja muualla slaavilaisen perinteen piirissä.

Ihmisten onneksi Baba-jaga elää syvällä metsässä paksuimpien puiden ainaisessa varjossa, eikä usein lähde kotoaan.

Hänen mökkinsä seisoo jättikokoisilla kananjaloilla ja liikkuu tuulen tai noidan loitsun mukaan. Mökkiä ympäröi hänen uhriensa luista rakennettu aitam jonka seipäiden päässä on ihmisen kallo ja öisin niiden silmäkuopissa palaa aavemmainen liekki.

Tälläiseksi Baba-jagan mökki joissain tarinoissa kuviteltiin.

Joissakin tarinoissa itse mökkikin on luista tehty: sääri-ja reisiluita ovenpielinä, nikamia pultteina ja leukaluu lukkona. Talo on kuitenkin pieni, ja yleensä Baba-jaga joutuu laihuudestaan huolimatta ahtautumaan sinne ja nukkumaan nenä katossa kiinni.

Kun Baba-jaga joskus lähtee kotoaan, hän matkustaa oudoin kulkuneuvoin. Hänen tavallinen ajokkinsa on valtava lentävä huhmare, jota hän työntää eteenpäin survimella. Toinen noita-alus on pata, jota vie eteenpäin iso kauha. Kulkiessaan Baba-jaga vetää perässään koivuluutaa, joka laikaisee jäljet näkymättömiin.

Arvaamaton akka

Baba-jaga on läpeensä häijy eukko. Hän syö ihmisiä ja tappaa myös huvin vuoksi tuhoamalla viljasatoja, ehdyttämällä lehmien maidon ja levittämällä tauteja.

Mutta joskus hän tekee kauppoja ihmisten kanssa eikä petä sopimuksiaan, kunhan saa palkkionsa.
Eräässäkin tarinassa hän neuvoo Herne-Iivanalle, mistä tämä löytää lohikäärmeen ryöstämän sisarensa.

Vastineeksi Iivana tuo noidalle pedon elämän-ja kuoleman vettä. Ja kun paha äitipuoli lähettää kauniin Vasilissan metsään, Baba-jaga asettaa tälle useita miltei mahdottomia tehtäviä. Vasilissa kuitenkin selvittää ne taikanukkensa avulla.

Palkkioksi Baba-jaga päästää hänet menemään ja antaa hänelle pääkallon, joka polttaa pahan äitipuolen ja sisarpuolet tuhkaksi.

Baba-jaga vanhana.

Ihmissyöjätär

Suureen metsään eksyminen on pelottava kokemus, mutta lapsia ja aikuisiakin uhkaa venäläisen metsän siimeksessä hengenvaara: Baba-jaga, kauhea syöjätär, odottelee alati nälkäisenä uuninsa herkullisia paisteja.

Baba-jagan kauheaan pihaan metsän keskellä eksynyt tyttö pakenee henkensä edestä. Hän ei pääse karkuun hirmuakalta, joka hyppää taikahuhmareeseensa ja kulkee siinä yliluonnollisen nopeasti.

Pääkallojen silmäkuoppien hohde voi jäädä lapsen viimeiseksi näyksi, ellei hän voita noitaa viekkaudella.

Baba-jaga ja Vasilissa.

Noita-vainot

Keskiajalla pelättiin noitia, joiden uskottiin olevan liitossa Paholaisen kanssa. Noitahysterian leviäminen johti eri puolilla Eurooppaa mielivaltaisiin pidätyksiin, kidutuksiin tunnustusten saamiseksi ja julmiin teloituksiin. Kukaan ei ollut turvassa epäilyiltä ja syytöksiltä.

Apep Käärmedemoni

Apep oli muinaisen Egyptin mytologiassa manalassa elävä käärmedemoni, Apep ilmaantui egyptiläiseen mytologiaan Keski-valtakunnan aikana, Apep edusti pimeyden, pahuuden ja kaaoksen voimia, jotka kävivät jatkuvaa taistelua valoa, hyvyyttä ja järjestystä vastaan.

Apep (kreikkalaisittain Apofis) oli muinaisen Egyptin mytologiassa manalassa elävä käärmedemoni. Apep ilmaantui egyptiläiseen mytologiaan Keski-valtakunnan aikana, mutta vasta Uuden valtakunnan aikaan myyteistä tuli erityisen suosittuja. Apep edusti pimeyden, pahuuden ja kaaoksen voimia, jotka kävivät jatkuvaa taistelua valoa, hyvyyttä ja järjestystä vastaan.

Auringonjumalan vihollinen

Apep oli tuhoutumaton ja ikuinen auringon vihollinen, joka oli voitettava joka yö. Pilvisinä päivinä tai auringonpimennyksen aikaan Apepin oletettiin päässeen voitolle taistelussa. Ran uskottiin kuitenkin aina lopulta voittavan Apep-käärmeen.

Apepin kuvaus

Apep kuvattiin valtavana käärmeenä, joka yritti nielaista aurinkoa ja estää näin Ra-jumalaa kulkemasta tuonpuoleisen (Duat) läpi yöllä. Useimmissa myyteissä Apep odotti Duatin läpi purjehtivaa aurinkolaivaa Bakhu-nimisellä vuorella tai nk.

Yön kymmenennellä alueella (yön kymmenes tunti). Alkuperäisen myytin mukaan Apep syntyi kun Neith sylkäisi Nunin edustamaan kaaoottiseen alkumereen. Myöhemmin suositun version mukaan Apep oli ollut auringonjumala ennen Rata, ja Ran syöstyä tämän vallasta, halusi Apep kostaa.

Apepin myytti

Myytissä kerrotaan Apepin hypnotisoineen Ran ja muun aurinkolaivan miehistön, laivan keulassa istuvaa Sethiä lukuun ottamatta. Sethin keihästettyä käärmeen, laiva pääsi jatkamaan matkaansa.

Myöhemmin, kun Sethiä alettiin rinnastaa laajemmalti pahaan, muut aurinkolaivaa suojelevat jumalat (mm. Mehen, Serket, Maahes, Shu ja Bastet) nousivat tärkeämpään asemaan Apepia vastaan käydyssä taistelussa. Jumalat kuvattiin usein taistelemassa käärmettä vastaan loitsuin tai maagisin veitsin ja keihäin.

Muinaisten egyptiläisten uskomukset

Auttaakseen aurinkolaivan miehistöä voittamaan Apepin, valmistettiin monissa temppeleissä ympäri maata kirjoituksia, joissa kuvattiin Apepin kukistumista. Myös päivittäin luettavat loitsut ja suoritettavat rituaalit olivat merkittävässä osassa tasapainon säilyttämiseksi yön ja päivän välillä.

Koska muinaiset egyptiläiset uskoivat hieroglyfien joskus heräävän eloon, piirrettiin Apepin nimessä esiintyvä käärmettä kuvaava hieroglyfi lävistetyksi keihäällä, jotta se ei herätessään uhkaisi vainajaa. Egyptiläiset uskoivat, etta maailmanloppu tulee, kun Apep nielaisee auringon ja maailman valtaa kaaos.

Naisfaarao Hatšepsut

Hän oli kolmas Egyptiä hallinneista naisfaaraoista ja oli myös heistä lahjakkain lahjakkain. Hatšepsutin hallinta-aika sijoittui uuden valtakunnan 18-dynastian aikaan ja hän nousi valtaan velipuolensa ja miehensä Thutmosis II:n jälkeen.

Hatšepsut oli kolmas Egyptissä hallinneista naispuolisista faaraoista (ensimmäinen oli 6. dynastian Nitoqris; toinen oli 12. dynastian Sobekneferu). Hatšepsutin hallitusaika sijoittui Uuden valtakunnan 18. dynastian aikaan, vuosiin 1473–1458 eaa. Hatšepsut nousi valtaan velipuolensa ja miehensä Thutmosis II:n jälkeen 1488 eaa. ja oli lahjakkain naispuolisista faaraoista. Hatšepsut kuoli 1466 eaa.

Perhetausta

Hänen isänsä oli faarao Thutmosis I ja äitinsä kuningatar Aahmes. Hän nai velipuolensa Thutmosis II:n, jonka kanssa hän sai kaksi tytärtä: Neferuran ja Hatšepsut-meriiran. Kumpikin tytär avioitui Thutmosis III:n kanssa.

Thutmosis II:n lyhyen hallitusajan Hatšepsut toimi hänen kuninkaallisena vaimonaan ja todennäköisesti jo tässä vaiheessa loi itselleen tukiverkostoa kasvattamalla kannatustaan papiston ja hovin keskuudessa. Thutmosis II:n kuoltua Hatšepsut nousi sijaishallitsijaksi Thutmosiksen pojan Thutmosis III:n rinnalle tämän nuoren iän takia.

Hatšepsut ei kuitenkaan halunnut luopua vallastaan, vaan kruunautti itsensä faaraoksi. Hän piti ylintä valtaa aina kuolemaansa asti. Hatšepsut kuoli suussaan olevaan paiseeseen, mutta hänellä oli monia vaivoja jo ennen kuolemaansa. Hänellä oli mm: diabetes ja syöpä.

Kolmas naisfaarao

Erikoisuutena Hatšepsutista tiedetään tämän teettäneen itsestään patsaita, joissa hän esiintyy miehisin arvomerkein, yläruumis paljaana pukunaan ainoastaan tyypillinen vanha kuninkaan asu, lyhyt palttinavaate vyötäisillään ja jopa parrakkaana.

Egyptologien kaivaukset ja havainnot

Monet egyptologit pitävät Hatšepsutia yhtenä parhaiten onnistuneista faaraoista. Hän rakennutti satoja temppeleitä ja monumentteja maan halki, korjautti hyksojen toisen välikauden aikana aiheuttamia tuhoja ja lisäsi kaupankäyntiä naapurivaltioiden kanssa. Hänen suurin rakennusprojektinsa oli Deir el Bahriin rakennettu valtava Amonille omistettu hautatemppeli Djeser djeseru ("Pyhimmistä pyhin"), jonka suunnitteli arkkitehti Senenmut.

Temppeli on vielä tänäkin päivänä nähtävissä Niilin länsirannalla, lähellä Kuninkaiden laakson sisäänkäyntiä. Lisäksi hän laajensi Karnakin ja Luxorin temppeleitä sekä Amonin temppeliä Medinet Habussa.

Hatshepsutin terassitemppeli Luxorissa.

Hatšepsutin hautaus

Hatšepsut rakennutti itselleen haudan Kuninkaiden laakson länsiosaan. Haudasta on löydetty käyttämätön kivinen sarkofagi; sinne ei tiettävästi ole koskaan haudattu ketään. Hatšepsut haudattiin isänsä Thutmosis I:n hautaan (KV20). Haudasta löytyi kaksi sarkofagia, joista toinen kuului Hatšepsutille (säilytetään nykyään Kairon museossa) ja toinen Thutmosis I:lle (nykyään Bostonin museossa).

Hatšepsutin kuoleman jälkeen faarao Thutmosis III tärveli useita muistomerkkejä ja poistatti niistä Hatšepsutin nimen.

Arkeologiset löydöt

Hatšepsutin haudan löysi arkeologi Howard Carter vuonna 1903, ja muumio tunnistettiin yli sata vuotta myöhemmin, 27. kesäkuuta 2007. Muumio saatiin tunnistetuksi DNA-testien avulla. Tutkijat ovat löytäneet Hatshepsutin ruumiista merkkejä diabeteksesta, osteoporoosista, nivelreumasta ja maksasyövästä.

Mahdollinen syövän aiheuttaja on voinut olla hänen käyttämänsä voide: Hatshepsutin nimikaiverruksella varustetun astian todettiin sisältäneen voidetta, josta löytyi merkkejä muun muassa muskottipähkinästä ja palmuöljystä sekä rasvaa, jonka valmistuksessa oli käytetty bentsopyreeniä. Aromaattista hiilivetyä sisältävä bentsopyreeni on syöpää aiheuttava karsinogeeni.

Farao Akhenaten

Muinaisen Egyptin historiassa ei oltu koskaan ennen uhmattu jumalia tai palvottu vain yhtä jumalaa, farao Akhenaten mullisti muinaisten egyptiläisen jumalakäsityksen julistautumalla itse jumalaksi ja tämän halu kumota pappishierarkia, tietämättään Farao Akhenaten julisti "sodan" auringonjumala Amonia vastaan!

Akhenaten (lähteestä riippuen myös Akhenaton tai Ekhnaton, alun perin Amenhotep IV; k. 1362 eaa.) on yksi tunnetuimmista Egyptin faaraoista. Hän hallitsi 18. dynastian aikaan vuosina 1353–1336 eaa. tai 1351-1334 eaa.

Akhenaten yritti käännyttää Egyptiä monoteismiin kieltämällä vanhat jumalat ja asettamalla oman Aton-jumalansa ainoaksi jumalaksi. Hänen pyrkimyksensä taustalla oli erityisesti halu kumota liian vahvaksi kohonnut pappishierarkia.

Farao Akhenaten julisti, että on vain yksi jumala ja hän nostatti näin "sodan" auringonjumalalle. Hän rakennutti mahtavan kaupungin ja hakatutti pois jumalten nimiä, myöhemmin hänet poistettiin historiasta.

Perhetausta

Amenhotep IV:n vanhemmat olivat hänen edeltäjänsä Amenhotep III ja tämän vaimo kuningatar Tiy. Amenhotep IV muutti nimensä Akhenateniksi Atonin kunniaksi.

Akhenatenin päävaimo oli Nefertiti, joka oli pääministeri Ayn tytär. Nefertitin kanssa Akhenaten sai kuusi tytärtä, muiden muassa Merytaten, Meketaten ja Ankhesenpaaten. Nefertitin kuoleman jälkeen Akhenaton otti päävaimokseen tyttärensä Merytatenin, jonka kanssa hän todennäköisesti sai lapsen nimeltä Merytaten-taseret (Merytaten nuorempi).

Muita merkittäviä vaimoja olivat muun muassa Ankhesenpaaten, joka oli myös Akhenatenin tytär, sekä Kiya, jonka kanssa Akhenaten sai nimettömäksi jääneen tyttären sekä pojan nimeltä Tutankhamon. Akhenatenin kuoleman jälkeen Ankhesenpaatenista tuli Tutankhamonin päävaimo. Akhenaten saattoi olla myös Ankhesenpaatenin tyttären isä.

Farao Akhenaten, vaimonsa Nefertiti ja heidän lapsensa.

Akhenatenin uusi uskonto

Akhenaten aloitti koko maahan vahvasti vaikuttaneen uskonnonmuutoksen, jossa hän pyrki hankkiutumaan eroon vanhoista uskonnoista ja asettamaan omansa niiden tilalle. Akhenatenin uskonnollisen mullistuksen aikaa kutsutaan nykyisin yleensä Amarna-kaudeksi, joka on saanut nimensä Akhetatenin paikalla nykyisin sijaitsevan kylän mukaan.

Atonin kultin synty

Akhenatenin ainoaksi jumalaksi nostama Ra-Horakhtystä johdettu auringonjumala Aton ei ollut hänen oma keksintönsä. Atonia oli palvottu paikoin jo pidemmän aikaa, mutta palvonta oli hyvin pienimuotoista vielä 18. dynastian alkuaikoinakin.

Vasta Amenhotep III:n hallituskaudella Aton nousi pientä paikallista jumalaa tärkeämpään asemaan.
Akhenaten nosti Atonin valtakunnan viralliseksi jumalaksi ja kielsi kaikki vanhat jumaluudet.

Hän myös pyrki uudistamaan uskontoa siten, että auringon palvomisen sijaan palvottaisiin auringon kautta säteilevää jumalan valoa.
Akhenatenin pyrkimyksistä huolimatta jopa Akhetatenista on löydetty muiden jumalten amuletteja ja kuvia.

Faarao jumalana

Entisistä perinteistä poiketen Akhenaten julistautui käytännössä jumalaksi ja teki itsestään ja perheestään pääasiallisen palvonnan kohteen. Lisäksi hän kielsi kansaa palvomasta Atonia suoraan. Kaikki palvonta tuli kohdistaa kuninkaaseen ja kuningasperheeseen, joka yksin sai suoraan palvoa Atonia.

Farao Akhenaten ja kuninatar Nefertiti palvomassa amonia.

Amonia vastaan

Akhenatenin uskonnonmuutoksen syytä ei tiedetä. Se saattoi olla Akhenatenin keino vastustaa Amonin ja tämän papistoa. Thutmosis III:n kaudella Egypti oli vaurastunut huomattavasti suurten Syyria-Palestiinasta saatujen sotasaaliiden ansiosta.

Tämä sotasaalis jaettiin pääasiassa temppeleille, joista Amonin temppeli valtakunnan suurimpana sai pääosan. Tästä ja muistakin syistä johtuva Amonin papiston vallan kasvu huolestutti Akhenatenia, joten hän päätti valtaan astuttuaan murentaa papiston vallan ja nostaa itsensä täydelliseen valtaan. Heikentääkseen Amonin asemaa Akhenaten siirrätti myös uskonnollisen pääkaupungin pois Thebasta, itse rakennuttamaansa Akhetateniin ("Atonin horisontti").

Uusi taide

Amarna-kauden aikana egyptiläinen kuvataide muuttui huomattavasti. Ennen Amarna-kautta tapana oli kuvata ihmiset, varsinkin faaraot, aina atleettisina, nuorekkaina ja muutenkin ihanteellisina, heidän oikeasta iästään ja ruumiinrakenteestaan riippumatta.

Akhenatenia kuvaavat patsaat ovat luonnollisempia ja kuvaavat esimerkiksi Akhenatenin naismaisen lantion varsin realistisesti. Toisaalta on myös esitetty, että naismainen lantio olisi ilmentänyt faaraon jumalallisuutta maskuliinisuuden ja feminiinisyyden ilmentymänä.

Myös henkilöiden välisissä suhteissa kuvaus muuttui vapaammaksi. Siinä, missä faarao aiemmin esitettiin aina lähes epäinhimillisenä olentona, Amarna-kauden taiteessa faarao saatettiin kuvata hyvinkin arkisissa puuhissa, kuten leikkimässä lastensa kanssa.

Amarna-kausi päättyy

Akhenatenin kuoleman jälkeen häntä seurannut faarao Tutankhamon palautti pitkälti Amonin papiston painostuksen takia vanhat jumalat takaisin Atonin tilalle. Tutankhamonin ja Ayn kaudella ei kuitenkaan vielä pyritty tuhoamaan Atonin kulttia.

Vasta 18. dynastian viimeinen faarao Horemheb tuhosi kaikki Amarna-kauteen viittaavat maalaukset ja rakennukset, Akheneten mukaan lukien.Suuri osa tuhottujen rakennusten jäänteistä käytettiin kuitenkin uudelleen, minkä takia niitä on säilynyt.

Horemheb pyrki hävittämään historiasta Akhenatenin lisäksi tämän seuraajat Smenkhkaren, Tutankhamonin ja Ayn. Heidän nimensä poistettiin virallisista faaraoiden luetteloistakin siten, että niiden mukaan Horemheb olisi noussut valtaan välittömästi Amenhotep III:n jälkeen.

Horemheb onnistui niin hyvin, että Akhenatenia ei mainita missään myöhemmissä egyptiläisissä lähteissä eikä myöskään esimerkiksi Herodotoksen tai muiden kreikkalaisten historioitsijoiden teoksissa. Akhenatenista ei tiedetty mitään ennen kuin Akhetatenin rauniot löydettiin 1800-luvulla arkeologisissa kaivauksissa.

Akhenatenin hautaus

Akhenaten haudattiin todennäköisesti Akhetateniin, josta on löytynyt hänen sarkofaginsa sirpaleita. Kaikki hautaamiseen liittyvät maalaukset on ilmeisesti hävitetty.

Kuninkaiden laaksossa sijaitsevasta haudasta, jonka epäillään kuuluneen kuningatar Tiylle (KV55), löytynyt ruumis on vuonna 2010 julkaistujen tietojen mukaan tunnistettu Akhenateniksi.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Muinaisen Egyptin Mytologia.

Muinaisessa Egyptissä oli monia jumalia, joita palvottiin erilaisilla uhrimenoilla, oli monia taruolentoja ja myyttejä, kuoleman jälkeiseen elämään valmistauduttiin hyvissä ajoin.

Seuraavaksi paneudutaan hieman tarkemmin Egyptiläisiin tapoihin, taruolentoihin, mytologiaan ja siihen miten egyptiläiset näkivät kuolemanjälkeisen elämän.

Muinainen Egypti

Muinaisen Egyptin mytologia (myös egyptiläinen mytologia tai muinaisen Egyptin uskonto) viittaa muinaisten egyptiläisten (n. 3000–30 eaa.) uskomusperinteeseen kristinuskon ja islamin saapumiseen saakka.

Muinaisen Egyptin mytologia ei ole yhtenäinen kokonaisuus, vaan kokoelma paikallisia myyttejä ja uskomuksia, jotka myös muuttuivat ajan kuluessa. Mytologialle ominaista oli vahva dualistinen käsitys, monimuotoiset riitit sekä lukuisat jumaluudet.

Muinaisen Egyptin Jumalat

Muinaisessa Egyptissä jumalia oli kaikkialla ihmisen ympärillä. Hänen maailmankuvansa ei muodostunut abstrakteista ja vaikeatajuisista avaruuden ja ajan käsitteistä, vaan havainnollisesta erilaisten hahmojen toiminnasta, joka tapahtui ikään kuin ylisuuressa maailmanteatterissa luonnollisten kosmoksen näyttämöllä.

Kaikki nämä hahmot olivat kuka missäkin tehtävässä todellisen maailman ja elämän ruumiillistumia. Jopa siellä, missä nykyihminen näkee lähinnä kaaosta ja kuolemaa, oli egyptiläisen silmissä elinvoimaista dynamiikkaa, joka muodosti välttämättömän ja aktiivisen vastakohdan toivotulle maailmalle.

Kaikkialla siis näkyi liikettä ja näytelmällistä toimintaa. Periaatteessa kuitenkin jumalan syvin olemus oli aistikokemusten ulottumattomissa, vaikka hänen ilmenemismuotonsa kuuluivatkin maanpäälliseen piiriin.

Keho ja Sielu

Egyptiläisen uskonnon mukaan maassa oli kolme ajattelevaa olioryhmää. Näitä olivat elävät ihmiset (ankhu), jumalat (netjeru) ja akh-henget (akhu). Akh-henkien katsottiin olevan kuolleiden esi-isien henkiä. Jumalten uskottiin asuttaneen maata ennen ihmisten luomista. Egyptiläisen uskonnon mukaan ihminen koostui viidestä eri elementistä, joita olivat keho (ha), varjo (shut), kaksi "sielua" (ba ja ka) sekä nimi (ren). Jotta ihminen pystyisi säilymään kuoleman jälkeenkin, tuli hänen varmistaa kaikkien näiden elementtien säilyminen.

Keho oli kaikista ihmisen osista vaikein säilöttävä, sillä se mätäni helposti ja hävisi viimein kokonaan. Tästä syystä Egyptiin kehittyi jo varhain muumiointiperinne, jolla kehon säilyvyyttä parannettiin. Menetelmiä kehitettiin jatkuvasti ja niillä päästiin varsin hyviin lopputuloksiin.

Nimi oli keskeinen osa ihmistä ja sen säilyminen oli ensiarvoisen tärkeää. Faaraot pyrkivät säilyttämään nimensä rakennuttamalla suuria monumentteja, kun taas muut pyrkivät kaiverruttamaan nimensä hauta-arkkuunsa tai ylipäätään mihin tahansa, jossa nimi säilyisi. Nimen katsottiin olevan niin keskeinen osa henkilöä, että jos se tuhottiin tai unohtui, koko henkilö lakkasi olemasta. Vainajien nimiä tuhottiin joskus järjestelmällisestikin, jotta epämieluisat henkilöt lakkaisivat olemasta (mm. Akhenaten ja Hatsepsut).

Ba oli osa ihmisen näkymätöntä osaa. Sen katsottiin edustavan ihmisen "sielua" ja hänen luonnettaan. Ba teki jokaisesta yksilöllisen ja sen katsottiin jatkavan elämäänsä ihmisen kuoltua. Jos vainajan ba:lle ei suoritettu rituaaleja ja annettu ruokauhreja, saattoi se suuttua ja jättää kehon oman onnensa nojaan. Ba kuvattiin usein ihmispäisenä lintuna, jonka edessä oli suitsuketta sisältävä uhriastia.
Ka oli ban tavoin eräänlainen sielu, mutta se kuvasti ihmisen elinvoimaa eikä niinkään hänen persoonaansa. Faaraon kan katsottiin siirtyvän osittain tai kokonaan hänen seuraajalleen. Kan uskottiin irtautuvan ruumiista kuoleman hetkellä, jonka jälkeen se jatkoi elämäänsä. Kata kuvattiin kahdella ylösnostetulla kädellä.

Varjot olivat Egyptin aurinkoisessa ilmastossa lähes aina läsnä, joten niiden katsottiin olevan myös osa ihmistä. Varjot suojasivat myös ihmisiä auringonpaahteelta. Faaraon sanottiinkin olevan "jumalten varjossa" eli heidän suojeluksessaan. Ihmisen varjon uskonnollista merkitystä ei kuitenkaan tiedetä.

Vaikka ba ja ka jatkoivatkin elämäänsä kuoleman jälkeen, ei kuolemanjälkeinen elämä ollut itsestäänselvyys. Jotta ihminen ei joutuisi "kuolemaan toista kertaa", tuli hänen kuolemansa jälkeen suorittaa rituaaleja, joilla pyrittiin vapauttamaan ba hänen ruumiistaan. Kun ba saatiin pois ruumiista, yhdistyi se kan kanssa ja vainajasta tuli akh, joka saattoi jatkaa elämäänsä tuonpuoleisessa. Kun vainajasti oli tullut akh, hän jatkoi elämäänsä näkymättömänä henkiolentona ihmisten parissa.

Akhien katsottiin palaavan yöksi hautaansa nukkumaan liittymällä muumioon. Akhien uskottiin omaavan samanlaista jumalaista voimaa kuin jumalat. Ravinnonsaanti akheille varmistettiin toimittamalla ruokauhreja vainajan hautakappeliin. Kun akh oli ottanut uhrilahjan ravinteikkaan olemuksen itselleen, voitiin se käyttää esimerkiksi ihmisten ravintona. Vainajille kirjoitettiin usein myös kirjeitä, jotka asetettiin heidän hautoihinsa, sillä akhien katsottiin kykenevän auttamaan maan päällä eläviä ihmisiä. maan jumala oli uskonpuhdistuksen ydin jäsen.