Kreikkalaisessa mytologiassa on monia tarinoita erilaisista taruolennoista ja siitä miten ne syntyivät, joistain näistä myyteistä on olemassa arkgeologisia todisteita.
Aloitetaan omasta mielestäni aika mielenkiintoisella ja pelottavalla tarinalla. Tämä myytti kertoo minotauros hirviöstä, jolla oli miehen ruumis ja härän pää.
Minotauros
Minotauros (kr. Μινώταυρος) oli kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvä taruolento, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi härkä.
Kreetan kuningattaren Pasifaen ja valkoisen härän ristisiitoksena syntynyt hirviö teljettiin kuningas Minoksen käskystä suureen labyrinttiin, johon sille vietiin joka yhdeksäs vuosi joukko ateenalaisia uhreja ravinnoksi.
Lopulta Ateenan tuleva kuningas Theseus surmasi hirviön ja teki lopun Kreetan sortotöistä Ateenassa.
Vanha kreikkalainen taru Minotauroksesta ja Theseuksesta saattaa olla vertauskuvallinen kertomus siitä kuinka Ateena vapautui Kreetan pronssikautisen minolaisen kulttuurin vallan alta. Minotauros on kreikkaa ja tarkoittaa ”Minoksen härkää”.
Minotauroksen tarun erilaiset versiot
Minotauroksen tarusta on olemassa useita erilaisia versioita. Sen kertoo muiden muassa Apollodoros Ateenalainen, jonka versio tarinasta on peräisin 100-luvulta eaa.
Taru Minotauroksesta ja Theseuksesta on kuitenkin paljon tätä vanhempi ja sen osia voidaan jäljittää aina 500-luvun lopulle eaa.
Sen juuret ulottuvat peräti 4 000 vuoden päähän, aikaan jolloin Kreeta hallitsi koko manner-Kreikkaa.
Perinteisesti taru kerrotaan suurin piirtein näin.
Tarun alku: Zeus ja Europa
Kreikan ylijumalan Zeuksen kerrotaan monissa taruissa hankkineen jälkeläisiä kuolevaisten naisten kanssa. Erään tarun mukaan hän näki kerran meren rannalla kävelevän neidon, nimeltä Europa ja muutti itsensä valkeaksi häräksi päästäkseen naisen lähelle.
Häränhahmoinen Zeus houkutteli neidon nousemaan selkäänsä ja vei tämän mukanaan veteen. Ylijumala ui meren yli Kreetan saarelle ja saattoi Europan raskaaksi. Tämä synnytti kolme poikaa, jotka saivat nimikseen Minos, Rhadamanthys ja Sarpedon.
Kreetan kuningas Asterion otti Europan vaimokseen ja kasvatti tämän lapset omina poikinaan.
Minoksesta tuli Kreetan kruununperijä ja kuninkaaksi tultuaan hän otti vaimokseen Pasifae-nimisen naisen.
Minos alkoi voimansa tunnossa vakuuttaa muille ihmisille, että jopa jumalat olivat valmiita täyttämään hänen toivomuksensa. Niinpä hän tämän todistaakseen rakensi meren rannalle alttarin ja rukoili merenjumala Poseidonilta, että merestä nousisi härkä, jonka hän voisi näille uhrata.
Tämä toteuttikin Minoksen toiveen ja merestä nousi hohtavan valkoinen härkä hänen uhrattavakseen. Jumalainen eläin oli kuitenkin niin lumoavan kaunis, ettei Minos kyennyt surmaamaan sitä.
Niinpä hän antoi käskyn säästää jumalten lähettämä härkä ja otti sen tilalle toisen härän omasta laumastaan. Jumalat kuitenkin huomasivat petoksen ja päättivät rangaista petollista kuningasta.
Jumalten kosto ja Minotauroksen syntymä
Kostaakseen Minoksen röyhkeyden, rakkauden jumalatar Afrodite antoi tämän vaimon Pasifaen rakastua jumalten lähettämään härkään.
Pasifae kauhistui luonnottomista tunteistaan eläintä kohtaan ja paljasti kauhean salaisuutensa Minoksen hovin rakentajamestarille Daidalokselle. Seppä rakensi Pasifaelle puusta onton lehmän, jonka sisään tämän oli mahdollista piiloutua halutessaan viettää salassa aikaa rakastamansa härän kanssa.
Lopulta jumalten lähettämän valkoisen härän ja Pasifaen suhteesta syntyi kammottava epämuodostunut hirviö, sekasikiö, jolla oli ihmisen ruumis mutta hirviömäinen ja irvokas härän pää.
Labyrintin vanki
Kuningas Minos järkyttyi suuresti vaimonsa teosta ja päätyi neuvottomana turvautumaan oraakkelin apuun. Näkijä neuvoi Kreetan kuningasta piilottamaan häpeänsä taitavuuteen ja niinpä Minos antoikin palveluksessaan olevalle Daidalokselle käskyn rakentaa labyrintti, josta hirviö ei voisi koskaan löytää ulos ja jossa kukaan ei voisi eksymättä kulkea.
Kun Daidalos oli saanut suuren urakkansa valmiiksi, Minotaurokseksi nimitetty hirviö sijoitettiin sokkeloisen vankilansa keskustaan. Kreetan merentakaisen naapurin, Ateenan kuningas Aigeus oli aikoinaan aiheuttanut Minoksen pojan kuoleman Ateenaa vastaan käydyssä taistelussa ja kostoksi tästä Kreetan kuningas antoi käskyn, jonka mukaan Ateenan oli joka yhdeksäs vuosi luovutettava seitsemän nuorta miestä ja seitsemän nuorta neitsyttä uhrattavaksi labyrinttiin teljetylle Minotaurokselle.
Joskus uhraus kerrotaan suoritetun joka toisen uudenkuun aikaan. Ateenalaiset suostuivat tämän hirvittävän veron maksuun välttääkseen aseellisen yhteenoton voimakkaan Kreetan kanssa.
Uhrattavat ateenalaiset tuotiin Kreetaan laivoilla, missä heille järjestettiin juhlallinen vastaanotto ja kestit. Seuraavana aamuna heidät kuitenkin vietiin hirviön sokkeloiseen vankilaan.
Sinne he ennen pitkää eksyivät ja joutuivat yksitellen pedon syömiksi. Kaksi kertaa ateenalaiset ehtivät maksaa tätä hirveää veroa, kunnes kolmannen uhrilastin joukossa saapui Kreetan kuningas Aigeuksen ottopoika, jonka todellinen isä oli itse merenjumala Poseidon. Tämän nuorukaisen nimi oli Theseus.
Theseus ja Minotauros
Theseus oli itse lupautunut mukaan toisten uhrattavien joukkoon ja aikoi surmata labyrintin pedon vapauttaakseen ateenalaiset siitä sorron ikeestä, jossa Minoksen Kreeta näitä piti. Minoksen tytär ja Minotauroksen sisarpuoli Ariadne rakastui Theseukseen ja tarjosi tälle apuaan sillä ehdolla, että saisi tulla Ateenaan hänen morsiamenaan.
Theseuksen suostuttua Ariadne ojensi tälle Daidaloksen antaman lankakerän ja neuvoi sitomaan sen toisen pään labyrintin suulle ja käyttämään sitä kuljetun reitin merkitsemiseen. Kun Theseus purkaisi lankakerää sitä mukaa kun labyrintissä liikkuisi, hän ei eksyisi vaan voisi aina löytää takaisin suuaukolle.
Heti seuraavana päivänä uhrattavat suljettiin pimeään labyrinttiin ja Theseus noudatti Ariadnen neuvoa. Hän neuvoi muita uhrattavia pysymään labyrintin portin lähettyvillä ja lähti itse etsimään petoa.
Theseus purki silkkilankaa kerästä aina siihen asti kun saapui nukkuvan Minotauroksen luo. Joissakin tarun versioissa hänen kerrotaan surmanneen pedon paljain käsin, joskus taas miekalla.
Joka tapauksessa hirviön ja ateenalaisten sankarin välillä käytiin kiivas taistelu, (tarun yhdessä versiossa Theseus heitti Minotauruksen suuhun kolme rasvapalloa, ja peto nukahti) jonka päätteeksi Theseuksen onnistui tappaa peto ja lopettaa Kreetan sortotyö Ateenassa.
Tähän krekkalaiseen ruukkuun on kuvattu Theseuksen ja Minotauroksen taistelu.
Tarun totuuspohja
Monet ovat pohtineet voisiko tunnettuu taruun kätkeytyä viittauksia todellisesta historiasta.
Kreeta, hirviön koti
Apollodoros sijoitti kertomuksensa Kreetan saarelle Kreikan eteläpuolelle. Tämä seikka on askarruttanut tarun tutkijoita. Vuonna 1900 Sir Arthur Evans aloitti arkeologiset kaivaukset Kreetan Knossoksessa ja löysi sieltä aiemmin tuntemattoman kulttuurin rauniot. Evans nimesi löytämänsä kulttuurin minolaiseksi kulttuuriksi Minotauroksen tarusta tutun kuningas Minoksen mukaan. Hän sai selville, että sen huippukausi sijoittui vuosien 1650 eaa. ja 1420 eaa. välille.
 |
Knossoksen palatsi. Minotauroksen tarun tapahtumapaikka.
Minolainen kulttuuri
Minolaisesta kulttuurista löytyy selkeitä yhtymäkohtia Minotauroksen taruun.
Knossoksen muinaisen palatsin raunioista on löytynyt paljon viitteitä siitä, että härät olivat keskeisessä asemassa minolaisten kulttuurissa.
Knossoksen palatsin seinät oli koristeltu valtavilla kalkkikivestä veistetyillä härän sarvilla ja sieltä on löytynyt joukko taitavasti härän pään muotoisiksi veistettyjä juoma-astioita, rhytoneja.
Näiden esineiden lisäksi härkien merkittävästä roolista muinaisten kreetalaisten kulttuurissa kielii Knossoksen palatsin tunnettu fresko, joka kuvaa mahdollisesti uskonnollista rituaalia, jossa nuoret akrobaatit heittelevät voltteja härän selän yli.
Härkä on minolaisessa taiteessa ja ikonografiassa muutenkin erittäin paljon käytetty hahmo. Pidetäänkin mahdollisena, että juuri minolaisen kulttuurin härät ovat antaneet sysäyksen kreikkalaisen tarun härkähirviön synnylle.
Myös palatsin arkkitehtuurista löytyy yhtymäkohtia taruun. Rakennus koostui sadoista huoneista ja levittäytyi massiivisuudessaan yli 20 000 neliömetrin alueelle. Sen pohjapiirros muistuttaa hyvin paljon suuren sisäpihan ympärillä levittäytyvää sokkeloista labyrinttia, minkä vuoksi se on jo pitkään yhdistetty Minotauroksen vankilaan.
|
Knossoksen palatsin sokkelot ovat saattaneet synnyttää tarinan labyrintistä.
Knossoksen palatsin kuuluisin fresko kertoo härkien tärkeästä asemasta minolaisessa kulttuurissa.
Historiaa rivien välissä
Minotauroksen tarinan syntyaika sijoittuu noin 4 000 vuoden taakse aikaan, jolloin Kreeta hallitsi suurta aluetta manner-Kreikasta Ateena mukaan lukien.
Ateenalaisten maksama uhri saattaa kuvata sitä alistettua asemaa, jossa ateenalaiset mahdollisesti olivat minolaisen kulttuurin hallitessa aluetta.
Ateenalaisia raateleva Minotauros voi kuvata härkien palvontaan nojaavaa minolaista kulttuuria ja tarun labyrintti saattaa olla syntynyt pronssikautisen Knossoksen palatsin sokkeloiden pohjalta.
Kertomus Minotauroksesta ja Theseuksesta olisi kuvaus kreikkalaisen kulttuurin nousuun minolaisen kulttuurin vallan alta.
Knossoksesta on löydetty kreetalaisten vuoden 500 eaa. tienoilla ja hieman sen jälkeen lyömiä rahoja, joista huomaa, että taru labyrintin hirviöstä eli myös saaren asukkaiden keskuudessa kauan minolaisen kulttuurin kuihtumisen jälkeen. Näihin kolikoihin on lyöty toiselle puolelle kuva Minotauroksesta ja toiselle puolelle labyrinttia kuvaava sokkelo
Ei tämä sentään tähän lopu vaan valitaan seuraa kreikan mytologian taruolento. Nyt jatkamme tarinaa Gorgoista. Aloitetaan siis tämäkin tarina piennellä johdannolla sisältäen hieman historiaakin.
Gorgo (Medusa)
Medusa (muinaiskreikaksi
Μέδουσα) oli kreikkalaisessa tarustossa hirviömäinen naispuolinen olento gorgo, joka pystyi katseellaan muuttamaan ihmisen kiveksi. Hänen sisarensa olivat Euryale ja Stheino.
Mulkosilmäinen, vihreänahkainen naarashirviö, jonka kieli roikkuu suusta ja pää on täynnä sihiseviä käärmeitä - gorgo saa kirjaimellisesti jähmettymään kauhusta.
Gorgot vihasivat ihmisiä, jotka muistuttavat gorgoja kohtalostaan. Tarina kertoo, että ne kuljeskelevat kaukaisilla seuduilla metallikynsillään kävellen ja tappavat tunkeilijat pelkän katseensa pahuudella.
Medusan tarina
Gorgot eivät syntyneet hirviöiksi vaan ihmisiksi. He olivat kolme kaunista sisarusta nimeltään Stheino, Medusa ja Euryale. Yksi näistä sisaruksista nimeltä Medusa loukkasi Athene-jumalatarta viettelemällä merenjumala Poseidonin makaamaan kanssaan yhdessä Athenen temppeleistä. Koska merenjumala Poseidonin olivat vietelleet Medusan kultaiset hiukset, alkoi Athene hautoa hirvittävää kostoa.
Athenen raivokas kosto
Raivostunut Athene muutti Medusan pään jokaisen hiuksen sihiseväksi käärmeeksi. Vapiseva tyttöparka katseli keltaisin verestävin silmin, miten hänen ihonsa muuttui vihreäsuomuiseksi ja sormiin ilmestyivät terävät pronssikynnet. Medusan selkään kasvoivat piikkiset siivet, alaleuka piteni kammottavasti, kieli paisui ja pursui ulos suusta ja valtavat keltaiset hampaat tunkivat esiin ikenistä.
Medusa on ainoa kuolevainen gorgo. Medusa-nimi merkitsee "viekasta". Eräissä myytin muunnoksissa vain Medusa muuttaa ihmisiä katseellaan kiveksi, mutta useimmissa versioissa myös sisaret pystyvät samaan.
Medusan siskojen kohtalo
Medusan sisaret Stheino ja Euryale joutuivat syyttöminä jakamaan tämän rangaistuksen. Ne ovat molemmat kuolemattomia ja eräissä versioissa hieman vähemmän kauheita kuin Medusa. Stheino merkitsee "mahtavaa" ja Euryale "laajalti kulkevaa".
Perseus ja Medusa
Kelvoton kuningas Polydektes lähetti Perseuksen noutamaan Medusan päätä toivoen, että tämä kuolee yrityksessä. Athene kuitenkin antoi Perseukselle kiillotetun kilven ja neuvoi katsomaan gorgoa vain peilikuvan kautta.
Sonnustautuneena siivekkäisiin sandaaleihin ja näkymättömäksi tekevään kypärään Perseus astui gorgojen luolaan taikalaukku mukanaan. Hän löysi hirveät sisaret unessa ja kilpeään peilinä käyttäen iski miekalla Medusan kauheaan päähän. Hirviö ei lyötänyt näkymätöntä vihollistaan. Sisarusten kirkuessa neuvottomina Perseus irrotti pään.
Tappava Irtopää
Perseuksen laukkuun joutunut Medusan pää ei ollut menettänyt kauheaa tehoaan. Siitä oli Perseukselle pian hyötyä. Lentäessään taikasandaaleillaan hän näki kauniin neidon, Andromedanm kahlittuna kallioon ja valtavan merikäärmeen valmistautuvan syömään neidon. Perseus vilautti pedolle Gorgon päätä ja käärme muuttui heti kiveksi.
Matkansa myöhemmässä vaiheessa Perseus näytti päätä Atlas-jättiläiselle, joka kannatteli taivaan pilareita. Ja Atlaskin muuttui kiveksi. Näin kerrotaan syntyneen Pohjois-Afrikan Atlas-vuoriston. Lopuksi paha kuningas Polydektes hoveineen koki saman kohtalon.
Paha, pahaa vastaan
Muinaiset kreikkalaiset uskoivat, että gorgoneion eli kuva gorgon päästä pelotti pois pahaa. Symboli kaiverrettiin temppeleihin ja kaupunkien muureihin niitä suojaamaan ja sitä käytettiin myös amulettina. Gotgoneionin avulla peloteltiin myös ihmisiä ja soturit saattoivat kaiverruttaa sen kilpiinsä.
Siinä oli Gorgon kauhea tarina. Seuraavaksi siirrytään Kreikan myologian yhteen merihirviöön nimeltä Skylla.
Skylla
Messinansalmi Italian ja Sisilian välissä tarjosi merenkulkijoille vain huonoja vaihtoehtoja. Skylla-pedon monine kitoineen tai kaikkinielevän Kharybdis-pyörteen.
Skyllan tarina
Skyllan kohtalo oli surullinen. Viaton kaunotar, joka kylpi mielellään muiden merenneitojen kanssa, muutettiin hirviöksi silkasta pahantahtoisesta mustasukkaisuudesta.
Joidenkin mukaan Skylla oli ihminen, toisten mielestä merenneito. Tavallisin tarun muunnelma kertoo hänen vanhempiensa olleen meren väkeä. Äiti oli merenneito Kraitas ja isä muinainen merenjumala Forkys. Oli hänen alkuperänsä mikä tahansa niin Skylla oli epäilemättä ihanan kaunis ja koska hän mielellään polskutteli rannan kalliolammikoissa, miespuoliset merenjumalat kiinnittivät häneen huomionsa.
Mustankipeää raivoa
Joko itse merenjumala Glaukos tai itse Poseidon rakastui häneen. Eräässä vesiossa Poseidonin mustasukkainen vaimo pyysi kostoapua velhotar Kirkeltä.
Toisessa taas Glaukos pyysi Kirkeltä lemmenjuomaa Skyllan taivuttamiseksi. Ja velhotar, jonka lähentelyt Glaukos oli torjunut, keittikin hirmuisen myrkyn. Kaikki tarunkertojat laittavat muodonmuutoksen syyn Kirken noituuden tiliin.
 |
Osaksi miehen ja osaksi kalan muotoinen Glaukos ajaa kosiskelullaan Skyllan pakoon.
Skyllan kova kohtalo
Heti kun Skylla asettui kylpemään Kirken myrkyttämään veteen, tapahtui kauhea muodonmuutos. Hänen vyötärönsä paisui ja siitä putkahti esiin koiran päiden muodostama rengas. Hänen jalkansa kasvoivat yhteen ja muodostivat käärmeen hännän ja samalla kun kaula venyi hirviömäisen pitkäksi, Skyllan ääni tukahtui oudoksi koiranpennun haukkumista muistuttavaksi.
Skyllasta oli tullut kammottava hirviö, joka kaiken lisäksi oli juuttunut pysyvästi kiinni vedenalaiseen luolaan vastapäätä vaarallista Kharybdis-pyörrettä. Skyllan oli hengissä pysyäkseen napattava ruokansa salmesta.
Sen ruokahalu oli kasvanut valtavaksi ja vaikka delfiinit, merikalat tyydyttivät siitä osan, sen täytyi nälkäänsä siepata myös merimiehiä laivoilta.
Skylla ja Herakles
Sadat merenkulkijat menehtyivät Skyllan kitoihin, kunnes Herakles purjehti Geryoneen härkien kanssa Messinansalmesta. Vaikka Skylla tunsi Herakleen maineen, se ei voinut vastustaa naudanlihan houkutusta, vaan sieppasi yhden häristä. Herakleen nuija heilahti jälleen kerran ja hirviö kaatui kuolleena veteen. Mutta Skyllan jumalallinen isä herätti tyttärensä henkiin ja se jatkoi merimiesten vainoamista salmessaan.
Skylla ja Odysseus
Harva merenkulkija selvitti vaurioitta Skyllan ja Kharybdis-pyörteen. Ei edes Odysseus palatessaan Troijasta, vaikka sankariin rakstunut Kirke-velho olikin varustanut hänet hyvillä neuvoilla.
Kirken neuvon mukaan Odysseus ohjaa laivansa läheltä mannerta Messinansalmessa, jotta voimakas Kharybdis ei upottaisi koko laivaa miehistöineen. Mutta heti laivan päästyä tästä vaarasta Skylla hyökkää luolastaan ja vaatii veronsa. Odysseus on voimaton, kun Skylla ojentaa päänsä ja vie joukon hänen parhaita merimiehiään. Hän käskee muita vain soutamaan kovemmin avunhuudoista huolimatta.
Onnea tuovia kuvia
Merenkulkijat ovat aina olleet taikauskoista väkeä. Aluksia on koristettu onnea tuovilla kuvilla pahan karkottamiseksi. Silmän kuvan on uskottu opastavan turvaan meren vaaroista. Keulakuvien sekä eläinten että kuninkaallisten, on uskottu auttavan samaan.
Se oli tarina Skyllasta ja Kharydis-pyörteestä. Seuraavaksi siirrytään kreikkalaisessa mytologiassa manalan portinvartijaan hurjaan Kerberos koiraan.
Kerberos
Muinaisen Kreikan taruston mukaan tämä kauhea kolmipäinen koira vartioi Manalan portteja. Sen kammottavat leuat ja alituinen haukku ja ulina vapisuttavat portille tulevia vainajia.
Kolmipäinen jättiläiskoira Kerberos on kauhun ruumiillistuma. Manalan vahtikoirana se estää elävien sisääntulon ja vainajien poispääsyn. Sen nimi symboloi niin kuoleman pelottavuutta kuin lopullisuuttakin.
Hornanhurtta
Kerberos on kuolemankoiran perikuva, niin hurja peto, että sitä on aina pidettävä kahlittuna Manalan portteihin. Sen korviahuumaava ulina kaikuu loputtomasti Manalan luolissa ja sen suusta valuu myrkyllistä kuolaa. Sen pelkän hengityksen iljettävät huurut riittävät tyrmäämään tavallisen ihmisen.
Sielujen lähestyessä porttia Kerberos heittäytyy kahleensa varaan ja paljastaa kauheat hampaansa. Vain säädyllisesti haudatut vainajat saavat kulkea sen ohitse ja tämä kolmipäinen hirvitys jää kauheaksi muistutukseksi siitä, että Manalan porteista kuljetaan vain sisään, ei enää koskaan takaisin elävien asuinsijoille.
Kerberos ja Herakles
Kerberos kohtasi voittajansa Herakles-sankarissa. Pelkurimainen kuningas Eurystheus teetti Herakleella kaksitoista urotyötä, joista viimeinen ja vaikein oli noutaa Kerberos Manalasta. Muinaisista kreikkalaisista se kuulosti samalta kuin vaatimus rajumyrskyn tyynnyttämisestä eli täysin mahdottomalta.
Herakles saapui Manalaan Hermes-jumalan seurassa, joka suostuikin auttamaan häntä. Hermes vaivutti koiran uneen ja Herakles pääsi sen ohitse Manalan jumalan Haadeksen puheille. Haades lupasi lopulta Kerberoksen Herakleelle, mutta vain sillä ehdolla, että tämä saisi sen vangituksi paljain käsin.
Herakles heittäytyi Kerberoksen kimppuun ja aikansa painittuaan sai kätensä sen niskan ympärille. Vaikka koiran käärmepäinen häntä pieksi julmasti Heraklesta, hän ei antanut periksi, vaan väkevän pedon oli antauduttava.
Sitten Herakles raahasi Kerberoksen maan pinnalle ja Mykenen kaupunkiin kuninkaansa käskyn mukaan. Kaupungin asukkaat eivät kuitenkaan kestäneet katsoa petoa, ja kuningas itse piiloutui tynnyriin välttyäkseen kohtaamasta sitä.
Herakles oli hetken ymmällään ja päätti sitten palauttaa hirviön omalle paikalleen Manalan portinvartijaksi.
Kerberos ja Sankarit
Vaikka tavalliset kuolevaiset vain vapisivat Manalankoiran kolmen katseen ristitulessa, saattoi rohkea tarusankari voittaa Kerberoksen. Vain Herakleella riitti siihen voimaa, muut käyttivät viekkautta.
Soittoniekka Orfeus, joka haki Manalasta vaimoaan Eurydikeä, tuuditti hurtan uneen lyyransoitolla. Muutamat muut antoivat Kerberokselle unirohtoa hunajakakuissa - alati nälkäinen peto söi kaiken tarjotun ruuan.
Vainajan matka
Useimmissa kulttuureissa on ajateltu, että kuoleman jälkeen sielua odottaa raskas matka. Olipa määränpää sitten ikuinen ilo tai murhe, muinaiset kreikkalaiset uskoivat jokaisen vainajan joutuvan kohtaamaan hirmuisen Kerberoksen.
Matka Manalaan
Hermes-jumala opasti vainajat Styks-virran rantaan. Siitä ei päässyt yli muuten kuin maksamalla Kharonille, synkälle lautturille. Rahattomien (siis hautaamattomien) sielut jäivät harhailemaan ikuisesti mustan joen usvaisille rannoille.
Manalan puoleisella rannalla vainajat ohittivat Kerberoksen, jonka tehtävä oli päästää heidät sisään, muttei enää koskaan ulos.
Manalan porttien sisällä hyville sieluille annettiin palkinnoksi pääsy Elysionin ihanille niityille, kun taas pahoja sieluja rangaistiin Tartaruksen loputtomilla tuskilla.
Siinä oli vähän juttua Kerberoksesta. Sitten seuraavaksi kreikan mytologian täysi mysteeri Sfinksi.
Sfinksi
Tämä kreikan taruston julma hirviö haastoi ohikulkijat ratkaisemaan visaista arvoitusta ja söi heidät, jos sai väärän vastauksen. Kammottava olento, jolla oli naisen pää, kotkan siivet, naarasleijonan ruumis ja käärme häntänä.
Muinaiset kreikkalaiset lainasivat Egyptin mytologiasta viisaan ja jalon sfinksin ja tekivät siitä kavalan ja vertajanoavan hirviön, joka kylvi kauhua ja kuolemaa viattomien Theban kansalaisten joukossa.
Esikuvana Egyptin taruston hyvänsuopa olento.
Terrorisoi Kreikan Theban asukkaita läheisellä vuorenhuipulla asustellessaan.
Kivinen kantamuoto
Vanhin sfinksi tunnetaan Egyptistä, jonka tarustossa se on mahtava, mutta hyväntahtoinen olento.
Se saattoi olla mies- tai naispuolinen ja vartioi usein hautoja. Kuuluisin sfinksipatsas on Gizan suuri sfinksi, joka on 74 metriä pitkä ja 20 metriä korkea. Se kaiverrettiin kallioon noin vuonna 2500 eKr, joten se on maailman vanhin säilynyt veistos. Sen pää esittänee farao Khafrea, joka rakennutti yhden Gizan kolmesta suurpyramidista.
Kauhea kyselijä
Kreikkalaisen tarun mukaan Sfinksin äiti oli käärmenainen Ekhidna ja isä kaksipäinen koira Orthos. Hera-jumalatar vihasi Theban kuningasta Laiosta ja lähetti siksi sfinksin piinaamaan thebalaisia. Tämä alkoikin autioittaa valtakuntaa tappamalla ja syömällä sen asukkaita.
Se kieltäytyi lähtemästä, ellei joku ratkaisisi sen arvoitusta: "Mikä kulkee aamulla neljällä, päivällä kahdella ja illalla kolmella jalalla, ja mitä enemmän on jalkoja sitä heikompi se on?"
Moni koetti ratkaista sitä, mutta ei onnistunut, vaan joutui sfiksin ruuaksi. Nälkä uhkasi valtakuntaa. Sen kuninkaaksi tuli Kreon, Laioksen lanko. Hän lupasi valtakunnan ja sisarensa Iokastan puolisoksi miehelle, joka pelastaisi Theban sfinksiltä.
Oidibus kehiin
Kun Kreon oli tarjonnut valtakuntansa ja sisarensa miehelle, joka vapauttaisi Theban sfinksin kauhusta, ilmoittautui tehtävään älykäs ja rohkea nuori mies Oidipus.
Hän nousi heti Fiklon-vuorelle ja tuli sfinksin luolalle vaatien tätä esittämään arvoituksen. Sfinksi totteli odottaen saavansa kelpo aterian.
Hänen täydelliseksi yllätyksekseen Oidipus vastasi vakaalla äänellä ja oikein: "ihminen". Raivon vallassa sfinksi heittäytyi alas vuorelta laaksoon ja sai surmansa.
Theba oli vapaa kirouksesta, Oidipus kruunattiin kuninkaaksi ja Iokasteesta tuli hänen kuningattarensa.
Arvoituksen selitys
Arvoituksen selitys on seuraava: Ihminen kulkee nelinkontin vauvana (elämän aamussa), kävelee kahdella jalalla parhaan ikänsä (päivän) ja turvautuu keppiin (kolmas jalka) vanhuudessa (ilta). Hän on heikoimmillaan vauvana, toiseksi heikoin vanhuksena, joten mitä enemmän jalkoja, sitä vähemmän voimaa.
Monet yritykset
Valtaa, kultaa ja ihana neito oli luvassa sille miehelle, joka kykenisi ratkaisemaan arvoituksen ja päästämään kreikkalaisen Theban asukkaat sen kirouksesta. Epäonnistujaa taas odotti kauhea kita.
Sfinksi istuu korkealla Fikion-vuorella ja vartioi ainoaa polkua. Se ei päästä ketään ohi, ellei saa oikeaa vastausta arvoitukseensa.
Tämän pulmakysymyksen sille ovat opettaneet itse muusat, taiteiden jumalattaret, ja sfinksi on varma, ettei kukaan kuolevainen pysty siihen vastaamaan.
Monet rohkeat miehet ovat yrittäneet, mutta heidän luunsa vaalenevat sfinksin luolaa ympäröivillä kallioilla.
Nyt saapuu jälleen yksi sankarikokelas. Ääni vavisten hän lausuu "Kerro arvoituksesi, oi mahtava sfinksi." Tämä tuijottaa miestä jäätävästi, nuolee huuliaan ja laulaa hunajaisella äänellä: "Mikä kulkee aamulla neljällä, päivällä kahdella ja illalla kolmella jalalla, ja mitä enemmän sillä on jalkoja, sitä heikompi se on.?"
Pelosta täristen mies ehdottaa heinäsirkkaa. "VÄÄRIN!!!!" kirkuu sfinksi , syösyy miehen kimppuun ja repii hänen kurkkunsa auki.
|
